ILLO. Oi, hetkest' ota vaari ennen sen pakenemista. Harvoin elämässä tapaamme silmänräpäyksen, joka todella tärkeä ja suur' on. Milloin ratkaisun tultava on, silloin täytyy mont' onnellista seikkaa yhdess' olla — ja yksitellen, hajanaisna vain näkyvät onnen langat, tilaisuudet, jotk' yhtyin yhteen elonpisteeseen hedelmätertun raskaan muodostavat. Kuink' ylles kertyy pilvet kohtalon ratkaisevina, pahaenteisinä! — On luonas parhaat päälliköt, ne vuottaa vain viittausta sulta, johdattaja kuningassieluinen — Oi, älä salli hajalle heidän mennä! Toista kertaa et koko sodan ajall' luokses saa niin yksimielisinä heitä koolle. Kas, nousuvesipä se laivan raskaan rannasta kohottaa — Saa rohkeutta suuressa joukon virrass' yksityinen. Ne nyt on sun, nyt vielä! Pian sota hajoittaa heidät minkä minnekin — ja kunkin pikku huoliin, harrastuksiin häviää yhteishenki. Tänään jos ken virran viedess' itsens' unhottaa, hän yksin jäätyänsä harkitsee, vain heikkoutensa tuntee sekä kääntyy vanhalle, tunnetulle kulkutielle velvollisuuden arkisen ja koittaa vain vauriotta päästä katon alle.
WALLENSTEIN.
Ei vielä ole aika.
TERZKY. Aina sanot sä noin. Ja milloin on se?
WALLENSTEIN.
Kun sen sanon.
ILLO. Oi, tähtihetkeä sä vuotat, kunnes sinulta mainen hetki katoo. Kuule, povessas sull' on tähdet kohtalosi. On itseluottamus ja uskallus sun Venus-tähtesi![92] Vaan paha tähtes,[93] sun ainut turmasi, on epäilys.
WALLENSTEIN. Puhelet, niinkuin ymmärrät. Kuink' usein oon sulle selittänyt! — Jupiter, jumala kirkas, syntyissäsi laski; ei katsees tunge niihin salaisuuksiin. Maass' synkkänä voit uurtaa, sokeana, kuin Tartarokseen syösty Saturnus,[94] jok' eloos luopi hohteen lyijynkalvaan. Voit nähdä maisen, alhaisen ja liittää lähimmän älykkäästi lähimpään; niiss' asioissa sinuun luotan, uskon. Vaan mikä salaisena, mahtavana muovailee, kutoo luonnon syvyyksissä — tuo henkein porras tuhatpuolainen, tomusta maan jok' ylös rakentuu maailmaan tähtien ja jota myöten vaeltaa ylös, alas taivaan voimat — sisäkkäispiirit, jotka kilvan kiertää kesk'aurinkoa[95] radoin pienentyvin — siteetön silmä vain ne näkee, silmä Jupiter-lasten,[96] valosyntyisten. (Astuttuaan salin poikki edestakaisin, seisahtuu hän ja jatkaa.) Ei taivaan tähtisarjat aikaansaa vain päivää, yötä, kevättä ja kesää — ei kylväjälle vain tie näytä, milloin on kylvön, leikkuun aika. Ihmistoimet myös kylvöst' on, min tekee sallimus vastaisen ajan tummaan peltomultaan, mahdeille kohtalon sen uskoen. Tiedustaa silloin täytyy kylvönaika, hetkestä tähtein saada oikeasta myös selko, taivaan huoneet[97] katsastaa tarkastain, eikö kasvun vihollinen nurkissa taivaan[98] piile turmaa tuottain. — Siis aikaa suokaa! Tehkää sillävälin mi tehtävänne on! En vielä saata sanoa, mitä tahdon tehdä. Mutta en myöntyä vaan aio minä, en. Eivätkä minua he erota — Siit' olkaa varmat!
KAMARIPALVELIJA (tulee).
Herrat kenraalit.
WALLENSTEIN.
He tulkoot!
TERZKY.
Tahdotko luokses kaikki päälliköt?
WALLENSTEIN.
Ei ole tarvis. Piccolominit,
Maradas, Buttler, Forgatsch, Deodat,
Caraffa, Isolani tulkoot tänne!