(Terzky menee ulos kamaripalvelijan kanssa.)
WALLENSTEIN (Illolle). Oletko Questenbergin pitänyt valvonnanalaisena? Eikö ketään hän salaa ole puhutellut?
ILLO.
Olen
tarkasti häntä valvonut. On ollut
Octavio vain hänen seurassansa.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
EDELLISET. QUESTENBERG, molemmat PICCOLOMINIT. BUTTLER, ISOLANI, MARADAS ynnä vielä kolme muuta kenraalia astuvat huoneeseen. Wallensteinin viittauksesta istuutuu Questenberg vastapäätä juuri hänen kohdalleen, toiset sitten arvojärjestyksen mukaan. On tuokion kestävä hiljaisuus.
WALLENSTEIN. Te mitä varten tulitte, sen olen jo kuullut, Questenberg, ja punninnutkin, päätöksen tehnyt, jot' ei mikään muuta. Kuitenkin sopii päällikköjen kuulla teilt' itseltänne tahto keisarin — Suvaitkaa suorittaa siis tehtävänne edessä näiden jaloin henkilöiden.
QUESTENBERG. Oon valmis, mutta pyydän huomauttaa: mun suuni kautt' ei oma rohkeus, vaan keisarimme valta, arvo puhuu.
WALLENSTEIN.
Johdanto jääköön pois!
QUESTENBERG. Kun keisarimme lahjoitti armeijalleen rohkealle päämiehen kuuluisan ja kokeneen, Friedlandin herttuan, niin luotti hän iloiten sotaonnen kääntymiseen pikaiseen, suopeaan. Ja suosikin alussa onni hänen toiveitaan: ajettiin Bööminmaasta saksilaiset, ehkäistiin ruotsalaisten voittokulku — huoahtaa taaskin saatiin näissä maissa, Friedlandin herttua kun hajalliset vihollisjoukot luota Saksan virtain luoksensa veti sekä samaan paikkaan manasi Reinin-kreivin,[99] Bernhardin, Banérin sekä Oxenstjernan, jopa tuon kuninkaankin voittamattoman, lopulta sodan suuren verileikin Nürnbergin edustalla ratkaistakseen.
WALLENSTEIN.
Asiaan, tehkää hyvin!