MAX. Hyödyttääkö tuo salaperäisyys? Näin aion tehdä: isäsi jalkain juureen heittäydyn, hän ratkaiskoon mun onneni, hän onkin niin suorava ja vihaa kiertoteitä, on hyvä, jalo —
THEKLA.
Sinä itse olet!
MAX. Vain tästä päiväst' asti hänet tunnet. Minäpä olen vuosikymmenen elänyt hänen nähtävillään. Eikö hän ennen ole tehnyt tavatonta? On hänenlaistaan lailla Jumalan yllättää, hänen täytyy ihastuttaa ja hämmästyttää. Kenties juuri nyt vain tunnustustamme hän odottaa liittääkseen meidät yhteen — Olet vait? Epäilet? Mitä sull' on isääs vastaan?
THEKLA, Minulla? Ei, ei mitään — Liian paljon hän puuhaa vain, jott' aikaa tuskin jäänee onnemme miettimiseen. (Hellästi tarttuen Maxin käteen.) Kuule mua! Pois meistä liika ihmisluottamus! Jokaista Terzkyin suomaa suosiota muistamme kiitollisna, vaan myös heihin luotamme vain min verran ansaitsevat, povemme ääntä muutoin seuratkaamme!
MAX.
Oi, saavutammeko me onnen koskaan?
THEKLA. Meill' eikös se jo ole? Etkös ole omani? Enkös ole sun? Nyt elää minussa uljuus, rakkauden lahja — Näin avomielinen en olla saisi, enemmän pitäisi muu sydäntäni salata sulta, niinhän vaatii tapa. Vaan mistä kuulisit nyt totuuden, jos sit' ei minun suuni ilmaisisi? Löysimme toisemme, on syleilymme ikuinen, luja. Usko, ei ne näin ois suoneet väliemme kehittyvän! Siks onnemme kuin pyhä ryöstösaalis sydämen sisimpään me kätkekäämme! Ylhäältä taivaasta se meille tuli, vain taivasta siit' tahdomme me kiittää. Se ihmetyön voi meille vielä tehdä.
KUUDES KOHTAUS.
KREIVITÄR TERZKY ynnä EDELLISET.
KREIVITÄR (kiirehtien).
Jo kutsuu mieheni. On kiire nyt.
Hän aikoo pöytään —
(Kun Thekla ja Max eivät tästä huoli, astuu hän heidän väliinsä.)
Erotkaa!