KREIVITÄR.
Viel' asia on kesken.
THEKLA.
Uskon sen.
KREIVITÄR. Ja luuletteko hänen käyttäneen arvokkaan elämänsä sotatoimiin, hylänneen rauhallisen maisen onnen, unenkin karkoittaneen vuoteeltansa ja jalon päänsä huolten uhriks suoneen vain tehdäksensä teistä onnelliset, noutaakseen sinut luostarkoulustasi ja riemusaatoss' sulle tuodaksensa sen miehen, johon miellyt? — Halvemmalla hän sen ois aikaan saanut. Tämä kylvö ei ole tehty, että hento kätes sen kukat taittaisi ja rintaas sitten helpoiksi koruiksi ne kiinnittäisi!
THEKLA. Se mit' ei minulle hän istuttanut, se itsestään voi kauniit hedelmänsä minulle kantaa. Hyvä kohtaloni jos hänen valtavasta olennostaan elämän iloni suo valmistuvan —
KREIVITÄR. Asiat näät kuin rakastunut tyttö. Silmäile ympärilles! Missä olet? Et ole tullut riemuhuoneeseen, hääkoristeitta ovat seinätkin, vierasten otsa seppelettä vailla. Vain aseloistoa on täällä. Vai luuletko tuodun häissäs tanssimaan nää tuhannet? Näät, kuinka täynnä on isäsi otsa aatoksia, kuinka yhäti äitis itkee; nytpä vaakaan sukumme suuri kohtalo on pantu! Pois jätä lapselliset tytöntunteet ja taakses pikku toiveet! Näytä, että sä tytär oot tuon muita suuremman! Ei nainen kuulua saa itselleen, vieraaseen kohtaloon hän lujin sitein on liitetty; vaan paras on se nainen, jok' omistaa voi sydänlemmellään valitsemansa vieraan kohtalon.
THEKLA. Niin luostarissa mulle sanottiin. Ei mitään toiveit' ollut mulla, tunsin vain tytär olevani mahtimiehen; ja hänen elämänsä maine, josta myös minä kuulin, tuntemaan mun saattoi, ett' oli määrä hänen uhriksensa mun tulla kautta kärsimyksien.
KREIVITÄR.
Se kohtalos on. Taivu empimättä!
Taivuimme minä sekä äitisikin.
THEKLA. Osoitti kohtalo jo mulle sen, kenelle uhraudun; hänt' en jätä.
KREIVITÄR.
Sydämen kehoitus, ei kohtalon.
THEKLA. Sydämen kutsu kohtalon on ääni. Hänelle kuuluu. Hältä lahjaks sain tään uuden elämäni. Hällä siis luomaansa oikeus on. Mitä olin, kun hänen kaunis lempensä ei vielä minua elähyttänyt? En tahdo vähempää ajatella itsestäni kuin armaani. Ei se voi halpa olla, jok' äärettömän kalliin omistaa. Saan onnesta, sen tunnen, myöskin voimaa. Vakaaksi elon näkee vakaa sielu. Nyt tiedän kuuluvani itselleni ja tunnen povessani lujan tahdon. Voin kaikki alttiiks antaa korkeimmasta.