KREIVITÄR. Siis isääs aiot sinä vastustaa, jos sinusta hän päättänyt on toisin? — Hänetkö taivuttaisit? Tiedä, lapsi: nimensä Friedland on!
THEKLA.
Se minun myös.
Hän näkee minut tosi tyttärekseen.
KREIVITÄR. Oi, hänt' ei taivuttaa voi keisarikaan; tytärkö häntä vastaan kamppailisi?
THEKLA.
Mit' eivät toiset tohdi, tohtii tytär.
KREIVITÄR. Todella! Se on hälle yllätys. Jokaisen esteen hän ois voittanut, ja tyttärenkö itsepäisyys toisi hänelle uuden taiston? Lapsi! Lapsi! Isäsi hymyilyn vain tunnet vasta, et vielä hänen vihakatsettansa. Ja uskallatko vapisevan äänes korottaa hänen eessään vastarintaan? Voit yksin suunnitella suuriakin, punoa puhetaidon seppeleitä, asestaa jalopeuran uljuudella kyyhkynkin sydämen. Mut koetahan! Sen tiukan katseen eessä sano: ei! Se katse sinut samoin tuhoaa kuin päivän tulikatse kukan lehden. — En tahdo pelästyttää, rakas lapsi! Ei pahin tapahtune, toivon sentään — en hänen tahtoaankaan tunne. Kenties sun toivees sopii hänen aikeihinsa. Vaan koskaan hän ei tahdo, että sinä, isäsi menestyksen ylväs tytär, kuin rakastunut tyttö käyttäydyt, alennut miehen vuoksi, jonka, jos on tuo suuri palkka hälle suotu, täytyy suorittaa siitä suurin uhri, mihin pakottaa saattaa hänet rakkaus.
(Poistuu.)
YHDEKSÄS KOHTAUS.
THEKLA yksinään.
THEKLA. Vihjeestäs sulle kiitos! Nytpä pääsin varmuuteen pahast' aavistuksestani. Se onko totta siis? Ei ole meillä tääll' yhtään ystävää, ei uskottua — ei muita kuin me itse. Saapuu taistot. Taivainen rakkaus, suo meille voimaa! Oi, hän on oikeassa![124] Eivät loista iloiset enteet sydänliitollemme. Ei tällä näyttämöllä asu toivo. Vain jylhä sotamelu kaikuu täällä, on lempikin kuin teräsvaruksissa, kuin kuolinkamppailuunsa vyötettynä.
Huoneemme kautta kulkee synkkä henki, jouduttaa kohtalo jo loppuamme. Se minut rauhanpaikast' ulos ajaa, häikäisee sielunikin sulohurmin. Se kiehtoo olennollaan taivaisella, sen yhä lähemmä nään liihottavan. Vie kohtalo mun voimin jumalaisin syvyyttä kohti, enkä voi sit' estää. (Etäältä kuuluu pöytämusiikkia.) Oi, tuhaksi jos tulee huoneen palaa, silloinpa taivas ajaa pilvet kokoon, salama yläilmoist' iskee maahan, maan alta syvyyksistä liekit käy, vimmoissaan viskaa ilonjumalakin palavaan taloon pikikiehkuran.