ILLO. Ovat ja oikein sydämellisiä. Meidän ne luullakseni on. Ja niinkuin sanoin jo ennakolta — nyt ei puhett' ole vain herttuamme virkaanjäännist' enää. Kun ollaan, tuumii Montecuculi,[127] yhdessä kerran, pitää keisarille asettaa ehdot hänen kaupungissaan, Wienissä. Uskokaa, jos meill' ei vaan ois esteenä nuo Piccolominit, petosta tätä emme tarvitsisi.
TERZKY.
Kas, mitä Buttler tahtoo? Hiljaa!
NELJÄS KOHTAUS.
EDELLISET ynnä BUTTLER.
BUTTLER (tullen toisesta pöydästä). Enhän häirinne? Arvaan kaikki, sotamarski. Onneksi vaan — ja mitä minuun tulee, (salaperäisesti) niin minuun saatte luottaa.
ILLO (vilkkaasti).
Saammeko?
BUTTLER. Niin — väliehdoin taikka ilman niitä! Kai minut ymmärrätte? Ruhtinas uskollisuuttani saa vaikka millä koettaa, hänelle se sanokaa! Niin kauan keisarin oon upseerina, kuin hän on kenraalina keisarin, ja heti Friedlandin oon palvelija, jos omaksi hän rupee herraksensa.
TERZKY. Te hyvän vaihdon teette. Ette liity mihinkään saituriin tai Ferdinandiin.
BUTTLER (vakavasti). Uskollisuutt' en kauppaa, kreivi Terzky, eik' oisi puoli vuotta sitten vielä mitenkään mua saatu siihen, mihin nyt vapaaehtoisesti tarjoudun. Niin, itseni ja rykmenttini tuon nyt herttualle, eikä toisiltakaan tää esimerkki jääne seuraamatta.
ILLO. Eversti Buttlerhan, ken sit' ei tietäis, on esikuva koko armeijalle!