NEUMANN. Sen kaiken tiedätte! Te perehtynyt olette tarkoin maanne ajantietoon.
KELLARIMESTARI.
Es'isänihän kuului taborilaisiin,[138]
Prokopius ja Ziska[139] heitä johti.
Rauhassa maatkoot! Hyvää asiaa
puolustivatkin he — No viekää malja!
NEUMANN.
Myös toista kilpeä mun suokaa nähdä!
Kas, neuvosherrat keisarilliset,
Slawata, Martinitz ne siinä suinpäin
nakataan Praagin linnan ikkunasta.
Niin! Siin' on kreivi Thurn, jok' antoi käskyn.
(Palvelija menee malja kädessä.)
KELLARIMESTARI. Päivästä siitä älköön puhuttako; se kolmaskolmatt' oli toukokuuta ja vuosiluku tuhat kuusisataa kahdeksantoista. Minusta se tuntuu niin äskeiseltä, ja se turman päivä aloitti maamme suuren sydäntuskan. Sen jälkeen — siit' on kuusitoista vuotta — ei rauhaa ole ollut maailmassa —
(Toisesta pöydästä huudetaan.)
Weimarin herttua!
(Kolmannesta ja neljännestä pöydästä.)
Hän eläköön!
(Musiikki yhtyy huutoon.)