RUDOLF (maavoudille).
Todella toimi kurja, säälittävä!
Ma pyydän, päästäkää mies parka irti!
Mik' ollut liekään rikoksensa raskas,
sen kauhea jo ammattinsa kostaa.
(Vaimolle.)
Te saatte oikeutta; linnaan tuonne pyyntönne tuokaa; täss' ei paikka sen.
ARMGARD. Ei, ei, en väisty, ennen kuin on vouti takaisin mulle miehen antanut! Kuudetta kuuta tyrmäss' on jo hän ja turhaan tuomiota vartoo.
GESSLER. Vaimo väkisin tahdotteko tieni estää?
ARMGARD. Oikeutta, vouti! Täällä tuomar' olet, sijainen keisarin ja Jumalan. Tee tehtäväs! Jos taivahalta joskus oikeutta odotat, tee meille sitä!
GESSLER.
Pois silmistäin tuo väki julkea!
ARMGARD (tarttuu hevosen suitsiin). En, en, ei mulla kadotettavaa. Et pääse paikaltasi, vouti, ennen kuin olet oikeutta suonut mulle. Rypistä otsaas, silmääs pyörittele, on onnettuutemme niin ääretön, ett' emme enää vihaas pelkää.
GESSLER. Pois! tai ratsuni sun kulkee ylitsesi!
ARMGARD.
Sen anna kulkea! Kas, —