(Vetää lapsensa maahan ja heittäytyy heidän kerallaan hänen tielleen.)
tässä lepään ma lapsineni. Tässä tallatkoon kavio ratsusi nää orpoparat! Ei ois se teoistasi hirvein.
RUDOLF. Vaimo, oletko järjiltäsi?
ARMGARD (yhä kiihkeämmin). Tallannut jo kauan olet maata keisarin! Oh, olen vaimo vaan! Jos oisin mies, paremman tietäisin kuin tässä maata tomussa tien!
(Äskeinen soitto kuuluu jälleen tien yläpäästä, mutta hillitysti.)
GESSLER. Miss' ovat huovit? Tieltä hän temmattakoon taikka itseni unohdan, teen sen, mitä kerran kadun.
RUDOLF. Ei, herra, huovit tänne pääse; sulkee hääsaatto solatien.
GESSLER. Ma valtias lien ollut liian hyvä maalle tälle. Viel' ovat kielet vapaat; viel' ei kaikki, kuin pitää, kahlehditut. Mutta vannon, on muutos tapahtuva. Murtaa tahdon tään jäykän mielen, maasta juurittaa vapauden hengen julkean tään tahdon lain uuden laatia ma tahdon tänne, ma tahdon —
(Nuoli lävistää hänet; hän tapaa kädellä sydäntään ja on kaatumaisillaan. Heikolla äänellä.)
Jumala mua armahtakoon!