RUDOLF.
Maavouti! Taivas! Kuin? Se mistä tuli?
ARMGARD (rientäen ylös). Hän horjuu, kaatuu! Murhaa! Murhaa! Hältä sydämen puhkaissut on nuoli!
RUDOLF (hypäten ratsultaan). Taivas! Mi tapaturma! Herran armahdusta, ritari, rukoilkaa! Te kuolon oma olette nyt!
GESSLER.
Sen nuolen ampui Tell.
(On liukunut ratsultaan Rudolf Harras'in syliin,
joka johdattaa hänet kivipenkille.)
TELL (näkyy kukkulalla).
Sa nuolen tunnet, tunnet joutsimiehen!
Nyt maa on vapaa, varma syyttömyys,
et vahingoittaa enää kansaa saata!
(Häviää. Kansaa tulee kiireesti.)
STÜSSI (edellä).
Mi hätänä? Mit' onkaan tapahtunut?
ARMGARD.
Maavouti nuolin lävistetty on.
KANSA (syösten näyttämölle).
Ken ammuttu on?
RUDOLF HARRAS.
Hurme juoksee kuiviin,
apua! Murhamiestä ajettakoon!
Ah, näinkö oli päiväs päättyvä!
Mun tahtonut et varoitusta kuulla.