PARRICIDA.
Tell, mua kuulkaa —
TELL. Valuva hurmehesta keisar'murhan ja sukumurhan, tulla tohdit sinä talooni puhtahasen? Uskallat hyvälle ihmiselle kasvos näyttää ja pyytää vierasvaraa.
PARRICIDA. Löytäväni luonanne luulin laupeutta; tekin tapoitte vihamiehen.
TELL. Onneton! Isänkö hurskaan hätäpuolustuksen sa vertaat verihimoos kunnian? Rakasta päätä lastes puolustitko? Pyhyyttä kotilieden? Turvasitko omias alta hirmun äärimmäisen? Käteni puhtaat taivaan puoleen nostan, kiroan työtäsi ja sua! Luonnon ma pyhän kostin, sinä häväisit! En mitään kanssas jaa. Sun työs on murha, ma kallehintani vain puolustin.
PARRICIDA.
Sysäätte pois mun epätoivoon, tuskaan!
TELL.
Mua kauhistaa, kun kanssas haastan. Pois!
Sa tietäs kulje kaameaa! Mut jätä
majani, missä asuu syyttömyys!
PARRICIDA (kääntyy mennäkseen).
Näin voi en enkä enää tahdo elää!
TELL Ja sentään säälin sua. Taivaan Herra! Niin nuori, vesa moisen valtapuun, Rudolfin, keisarini jälkeläinen, paossa, murhaajana, kynnyksellä mun, köyhän miehen, epätoivoissansa!
(Peittää kasvonsa.)
PARRICIDA. Jos voitte itkeä, niin itkekää osaani; on se julma. Ruhtinas ma olen, olin, oisin olla voinut mies onnen, vartoa jos jaksoin vaan. Kateus kalvoi mieltäni. Ma näin, mitenkä nuoruus serkku Leopoldin sai kunniaa ja maita palkinnokseen, ja mua, mi hänen ikäisensä olin, pidettiin holhoudessa, orjuudessa!