TELL. Mies kurja, hyvin setäs tunsi sinut, kun suonut sulle maata ei, ei kansaa; sa itse, hurja, mielipuolen työlläs oikeutat hänen viisaan päätöksensä. Veriset miss' on apumiehet murhas?
PARRICIDA. Kuhun on heidät vieneet kostottaret; en heitä nähnyt murhapäiväst' ole.
TELL. Tiedätkö pannakiros: ystäviltä evätty, syösty vihamiesten valtaan.
PARRICIDA. Yleiset siksi kaikki kartan tiet, kenenkään majaan kolkuttaa en tohdi. Ma korpeen käännän askeleeni; harhaan vuorilla, itse hirmu itselleni, ja säikyn, kasvojani kauhistuen, kun puro näyttää mulle kurjan kuvan. Jos sääliä, jos ihmisyytt' on teillä —
(Lankeaa maahan Tellin eteen.)
TELL (kääntäen kasvonsa).
Pois nouskaa! Nouskaa!
PARRICIDA. Ennen en kuin mulle tarjootte käden auttavan.
TELL. Ma voinko teit' auttaa? Voiko ihmisparka sitä? Mut nouskaa! Olkoon työnne kaamoittava, olette ihminen, myös olen minä. Ei luotaan lohdutonta laske Tell; min voin, sen teen.
PARRICIDA (karaten ylös ja tarttuen kiihkeästi hänen käteensä). Tell! Epätoivosta autatte sieluni!
TELL. Pois! Irti käsi! Pois teidän täytyy. Tänne ette voi te jäädä kätköön, ilmi tullehena ei teille turvaa täällä. Kussa levon luulette saavanne?