STAUFFACHER. Herra Walter Fürst, en tahdo salata teiltä, turhan vuoks en tule; mua surut suuret painaa. Sorto jäi kotiini, sorron myöskin täältä löydän. Ei sietää enää voi, mit' tapahtuu, mut näy ei loppua tään vaivan. Vapaa on aina Sveitsi ollut, tottuneita olemme täällä hyvään kohteluun. Tällaista viel' ei maassa nähty koskaan niin kauan kuin on paimen vuorta käynyt.
WALTER FÜRST. Niin, kuulumattomat on maassa olot; myös jalo herra Attinghaus, mi nähnyt on ajat vanhat ja ne muistaa, sanoo tät' ettei enää ole sietäminen.
STAUFFACHER. Myös Underwaldissa on ahdistus ja kovin kärsitään. Tuo konna, joka Rossbergiss' asui, vouti keisarin, himoitsi hedelmätä kiellettyä; Baumgartenin alzellilaisen naista hän tahtoi tekoon sopimattomaan, mies kirveellä löi kuoliaaksi hänet.
WALTER FÜRST.
O, oikeat on Herran tuomiot!
Baumgarten, sanoitte. Mies vaatimaton!
Hän pelastettu lie? Lie turvassa?
STAUFFACHER.
Vävynne saattoi hänet järven poikki;
Steinissä luonani nyt kätken häntä.
Mut hirveämpää vielä kertonut
Sarnista mulle sama mies on; sydän
jokaisen kunnon miehen vuotaa verta.
WALTER FÜRST (tarkkaavaisena).
Mit' on se?
STAUFFACHER. Melchtalissa, siinä, missä tie Kernsin käy, mies kelpo asuu; hänen nimensä Heinrich Haldilainen on. Sanansa kokouksissa paljon painaa.
WALTER FÜRST.
Ken hänt' ei tuntis? Mit' on tapahtunut?
STAUFFACHER. Sakotti poikaa hänen Landenberg viasta pienestä ja auran eestä riisutti pojan parhaan härkäparin; löi poika huovia ja pakoon pääsi.
WALTER FÜRST (suurimmassa jännityksessä).
Mut isä, sanokaa, kuin hälle kävi?