MELCHTAL.
Mi siit' on yli, orjan on jo merkki.
STAUFFACHER. Kun sotakutsu soi, he valtakunnan eest' iskivät, sen kussa liehui viiri, aseissa matkasivat antamaan hänelle Rooman kruunun. Hallitsivat kotona itseänsä iloisesti — lain oman mukaan ynnä vanhan tavan; vaan verikosto kuului keisarille. Ja sitä varten saatiin suuri kreivi, min istuin ollut itse maassa ei. Kun tuli veren syy, hän kutsuttihin ja vapaan taivaan alla selvän sanoi hän oikeuden ihmis-pelvottoman. Miss' ovat merkit, että orjat ollaan? Ken tässä toisin tietää, puhukoon!
HOF. Ei, niin on kaikki kuin te sanoitte, siedetty tääll' ei sortovaltaa koskaan.
STAUFFACHER. Herruuden kielsimme myös keisarilta, kun pappein hyväks oikeuden hän polki. Näät kerran maita, millä karjamme isien ajoist' oli käyneet, vaati erakot Herran huonehen ja veti apotti esiin vanhan kirjeen, joka lupasi hälle korven kodittoman; me, joista kirje tuo ei tiennyt muka, sanoimme silloin: "Voimaton on kirje! Omaamme voi pois antaa keisar' ei; jos valtakunta oikeutemme epää, tääll' elää voimme valtakunnattakin." Näin puhui isät. Meidän pitäiskö nyt ikeen uuden häväistystä kestää, voudilta vieraalta se sietää, mitä ei voinut valta minkään keisarin? Maa tämä meidän on, sen valloittanut kättemme työ on, ikimetsän tämän, mi koti muinen kontioiden oli, sijaksi ihmisten me muutimme. Sen sumupeiton, joka korven tämän harmaana kattoi, repineet me oomme, kivenkin kovan murtaneet ja portaat ylitse kuiluin kulkijalle tehneet; omistus-oikeudella tuhatvuotten maa meidän on, ja meille vieraan vouti tohtiiko kahleet takomaan nyt tulla, isäimme maalla meitä häväisemään? Apua eikö moista herjaa vastaan?
(Suuri liikutus maamiesten kesken.)
Ei, sortovallalla on raja! Mistään kun poljettu ei oikeutta löydä, kun taakka tulee sietämättömäksi, hän reippain mielin kääntyy taivaan puoleen, ikuiset ottaa oikeutensa sieltä, ne kussa riippuu kulumattomina ja järkkymättöminä niinkuin tähdet. Takaisin palaa luonnon alkutila, inehmo missä vastaa inehmoa. On viime keinoksi, kun mikään muu ei riitä enää, hälle miekka suotu. Korkeinta parastamme puolustaa tohdimme vastaan väkivaltaa. Sota on maasta, vaimoista ja lapsistamme!
KAIKKI (lyöden miekkoihinsa).
Sota on vaimoistamme, lapsistamme!
RÖSSELMANN (astuu piiriin). Mut ennen miettikää kuin miekkaan käytte! Sovussa sovun saatte keisarilta. Yks sana teiltä vaan, ja sortajat, nuo äsken julmat, teitä mairittavat. Mit' tarjottu on usein, ottakaa, ja tunnustakaa Itävallan herruus —
MAUER.
Me Itävallan —? Mitä pappi puhuu?
BÜHEL.
Hänt' älkää kuulko!