LEUTHOLD. Vain roskaväki täällä käy ja viskoo meit' ärsyttääkseen ryysymyssyjänsä. Mut kunnon miehet kedon toista puolta tekevät pitkän kierron ennemmin kuin koukistuvat hatun eessä.
FRIESSHARDT. Tästä on heidän kulkeminen, kun he palaa puol'päivän aikaan raatihuonehesta; jo luulin saaliin saavani, näät kukaan hatulle aikonut ei kumartaa; sen näki pappi, Rösselmann — hän tuli juur' erään sairaan luota — asettui tään tangon juureen rippileipinensä; kilisi kello lukkarin ja kaikki vaipuivat polvilleen, myös minä; hattu ei saanut kunniaa, vaan öylätti.
LEUTHOLD. Toveri, alkaa tuntumaan kuin hatun tään eessä kaakinpuussa seisoisimme. On sentään herja ratsahalle seista näin vartiana eessä tyhjän hatun; meit' ylenkatsoo joka kunnon mies. Hatulle kumartaa, se sentään on, mua usko, narrin käsky!
FRIESSHARDT. Miks ei hattu myös tyhjä, ontto saisi kunniaa, kun saa sen saman moni ontto kallo?
Hildegard, Mechthild ja Elsbeth tulevat lasten kera ja asettuvat tangon ympärille.
LEUTHOLD. Ja sullai suuri niin on konnan into sysätä turmaan kunnon ihmisiä! Ken tahtoo, käyköön ohi tangon, minä nyt suljen silmäni ja nää en mitään.
MECHTHILD.
Maavouti riippuu siinä. Kunniata!
ELSBETH. Hän jospa lähtis, jättäis hatun meille; ei varmaan vahingoittuis siitä maa.
FRIESSHARDT (ajaa pois heidät).
Paikalta pääskää! Lemmon vaimoväki!
Ken teistä huolii? Tuokaa miehenne,
jos samoin uhmata he uskaltavat.
(Naiset menevät)