Tell joutsineen tulee, taluttaen kädestä poikaansa; he kulkevat kohti etunäyttämöä hatun ohitse sitä huomaamatta.
WALTER (osoittaen Bann-vuorelle). Isäni, totta onko, vuorella ett' tuolla verta vuotaa puut, jos niitä kirveellä lyö?
TELL.
Ken sitä sanoo, poika?
WALTER. Hirt mestari niin kertoo. Pyhät ovat puut, sanoo hän; ken niitä vahingoittaa, sen käsi kasvaa hautaan saakka.
TELL. Pyhät puut ovat, tuo on totuus. Näätkö huiput sa tuolla, alppein nirkot valkeat, ne kuinka katoo taivoon korkeahan?
WALTER. Ne ovat jäätiköt, ne öisin jyskää, ja sieltä saapuu lumivyöryt meille.
TELL. Niin on, ja lumi ammoin haudannut Altorfin ois jo alle kannen raskaan, jos juuri metsä tuo ei asettaunut sen eteen oisi suojamuuriksi.
WALTER (hetken mietittyään).
Mait' onko, isä, miss' ei vuoria?
TELL. Jos ylängöiltämme sa astut alas, alemma aina, virtain juoksun mukaan, maa suuri, tasainen sun eessäs aukee; ei syöksy hyrskyin siellä metsävedet, vaan mukavasti joet tyynet juoksee, on avoin kaikkialle taivaanranta, laajoilla vainioilla vilja heilii ja maa on nähdä niinkuin yrttitarha.
WALTER. Oi, isä, miksi emme astu alas nopeesti tuohon maahan ihanaan, sen sijaan että täällä tuskailemme?