GESSLER. Miss' ovat ne? Ken on ne vahvistanut? Ei keisari; on ensin ansaittava osoitus suosion tää nöyryydellä. Olette kaikki kapinoitsijoita, mietitte uhkaa, kansan meteliä. Ma teidät tunnen, lävitsenne nään. Tuon otan tällä kertaa keskeltänne, mut kaikki ootte samaan syyhyn syypäät. Ken viisas on, hän vait on, tottelee.
(Poistuu. Berta, Rudenz, Harras ja asemiehet seuraavat häntä; Friesshardt ja Leuthold jäävät jälelle.)
WALTER FÜRST (kiihkeän tuskan vallassa). Mennyttä kaikk' on; hän on päättänyt hävittää mun ja koko huoneheni.
STAUFFACHER (Tellille).
Oh, miksi ärsytitte ärjyvätä!
TELL. Mielensä malttakoon, ken tunsi tuskan, min minä.
STAUFFACHER. Nyt on kaikki mennyt. Vangit kaikk' oomme kanssanne ja köytetyt!
MAAMIEHET (ympäröivät Tellin).
Kanssanne menee meiltä viime lohtu.
LEUTHOLD (lähestyy).
Tell, teitä säälin, mut on käsky mulla.
TELL.
Hyvästi!
WALTER TELL (painautuen häneen kiihkeässä tuskassa).
Taatto! Taatto! Kallis isä!