TELL (hämillään).
Se tapa vaan on joutsimiesten, herra.
GESSLER. Ei, Tell, tuo vastaus ei riitä; varmaan jotakin muuta lie se tarkoittanut. Reippaasti mulle totuus lausu, Tell; se mikä olkoonkin, sun henkes takaan. Miks otit toisen nuolen?
TELL. Niin noh, herra, kun henkeni te mulle taanneet ootte, totuuden teille täyden virkan julki.
(Vetää nuolen mekostaan ja katsoo maavoutiin peljättävällä silmäyksellä.)
Teit' oli varten toinen nuoli, jos rakasta lasta oisin satuttanut, ja toinen varmaan osunut ois maaliin.
GESSLER. Tell, henkes olen sulle taannut tosin, ritarisanani ma annoin, pidän; mut kun nyt tunnen pahan mielenlaatus, sun saatan säilyyn, miss' ei päivä paista, kumota kuu; näin varma olla voin sun vasamoiltas; vangitkaa tuo mies! Te hänet sitokaa!
(Tell sidotaan.)
STAUFFACHER. Kuin, herra? Miestä näin voitte kohdella, min kautta Luoja tahtonsa kuulutti?
GESSLER.
Saas nähdä, tokko
Jumala toista kertaa auttaa häntä.
Haahteeni vietäköön hän! Myötä tulen,
Küssnachtiin itse tahdon viedä hänet.
RÖSSELMANN. Sit' ette voi, sit' ei voi keisari, se vastaan vapauskirjeitämme sotii.