Surkaa häntä, ol' ystävä, ol' isä kaikkein hän! Mut hänen maitaan yksin en ma peri myös hänen henkensä ja sydämensä, ja teille täyttävä on reipas nuoruus, ijältä harmaalta mi vaille jäi. Kätenne antakaa, te arvon isä! Myös tekin! Melchtal, älkää epäröikö! Pois älkää kääntykö! Oi, ottakaa valani vastaan!
WALTER FÜRST.
Käteen hälle käykää!
Mielensä kääntynyt on, luottamusta
se ansaitsee.
MELCHTAL. Maamiestä halveksuitte te ennen; kuinka teihin vois hän luottaa?
RUDENZ.
Ah, erhe nuoruuteni unhottakaa!
STAUFFACHER (Melchtalille)
Yht' olkaa, oli vainaan viime sana.
Se muistakaa!
MELCHTAL.
Mun täss' on käsi! Herra,
maamiehen koura myös on miehen-sana.
Mit' onkaan meitä ilman aateli?
Säätymme vanhemp' on kuin teidän.
RUDENZ. Sitä ma kunnioitan sekä miekoin suojaan.
MELCHTAL. Käsvarsi, joka kyntää kovan maan ja heilimöittää, vapaaherra, jaksaa myös miehen rintaa turvata.
RUDENZ. Te mun, ma teidän rintaa olen turvaava, näin kumpikin me vankat oomme. Mutta miks puhua, kun vielä synnyinmaa on saalis vieraan sortovallan? Ensin maa vainolaisist' olkoon vapaa, sitten sovussa siinä elää saattanemme.
(Hetken vaitiolon jälkeen.)