61.
Tässä täytyy koskettaa saksalaisille vielä sata kertaa kiusallisempaa muistoa. Saksalaiset ovat riistäneet Europalta viimeisen suuren kultuurisadon, jonka Europa olisi voinut korjata, — renessansin. Ymmärretäänkö vihdoin, tahdotaanko ymmärtää, mitä renessansi oli? Kaikkien kristillisten arvojen uudestaan arvioiminen, koe kaikilla keinoilla, kaikilla vaistoilla, kaikella nerolla saada vastakkaisarvot, ylhäiset arvot voittoon… Tähän saakka oli olemassa vain tämä suuri sota, tähän saakka ei ollut olemassa mitään ratkaisevampaa kyseeseenasettamista kuin renessansin, — minun kysymykseni on sen kysymys —: ei ollut myöskään milloinkaan perusteellisempaa, suorempaa, ankarampaa, koko rintamalla ja keskukseen tähdättyä hyökkäyksen muotoa! Hyökätä ratkaisevimman paikan, itse kristinopin istuimen, kimppuun, asettaa täällä ylhäiset arvot valta-istuimelle, s.o. sielläistuvien vaistoihin, sisäisimpiin tarpeisiin ja pyyteisiin… Näen edessäni mahdollisuuden, jolla on aivan ylimaailmallinen lumo ja väriloiste: — minusta tuntuu kuin se säteilisi raffineeratun kauneuden kaikissa väristyksissä, siinä on taide tarttunut työhön, niin jumalallisesti, niin saatanallisen jumalallisesti, että turhaan etsii halki vuosituhansien vielä toista sellaista mahdollisuutta; näen näytelmän, niin nerokkaan, samalla niin ihmeellisen oudon, että se antaisi kaikille Olympon jumaluuksille aiheen kuolemattomaan nauruun — Cesare Borgia paavina — Ymmärretäänkö minut?… No niin, se olisi ollut se voitto, jota minä yksin tänään toivon —: sillä olisi kristinoppi ollut hävitetty! — Mitä tapahtui? Saksalainen munkki, Luther, tuli Roomaan. Tämä munkki, epäonnistuneen papin kaikki kostonhimoiset vaistot ruumiissaan, nousi Roomassa renessansia vastaan… Sensijaan, että syvimmällä kiitollisuudella olisi ymmärtänyt sen suunnattoman, mikä oli tapahtunut, kristinopin voittamisen sen omalla istuimella, — ymmärsi hänen vihansa ottaa vain ravintoa tästä näytelmästä. Uskonnollinen ihminen ajattelee aina vain itseään. — Luther näki paavikunnan turmeluksen, kun vastakohta juuri oli saavutettavissa: vanha turmelus, peccatum originale, kristinoppi, ei ollut enää paavin istuimella! Vaan elämä! Elämän riemuvoitto! Kaikkien korkeitten, kauniiden, rohkeiden asiain myöntäminen! Myöntäminen!… Ja Luther korjasi kirkon jälleen entiselleen: hän karkasi sen kimppuun… Renessanssi — tapahtuma vailla tarkoitusta, suuri turhaanraukeaminen! — Ah näitä saksalaisia, mitä ne ovat meille jo maksaneet! Tyhjiin — se oli aina saksalaisten työtä. — Uskonpuhdistus; Leibniz; Kant ja tuo niin sanottu saksalainen filosofia; "vapaus"-sota; valtakunta — joka kerta tyhjiin jokin, joka jo oli olemassa, jokin entiselleen palauttamaton… He ovat minun vihollisiani, nämä saksalaiset, tunnustan sen: halveksin heissä käsitteen ja arvojen epäpuhtauden jokaista lajia, pelkuruutta jokaiseen rehelliseen myöntämiseen ja kieltämiseen nähden. He ovat, melkein jo vuosituhannen, sekoittaneet ja hämmentäneet kaiken, mihin sormineen ovat tarttuneet, heidän omallatunnollaan on kaikki puolinaisuudet — kolmekahdeksasosaisuudet! — joista Europa on sairas, heidän omallatunnollaan on myöskin mauttomin laji kristinoppia, mitä on olemassa, parantumattomin, kumoamattomin, protestanttisuus… Ellei milloinkaan päästä kristinopista, niin saksalaiset ovat siihen syypäät…
62.
— Täten olen lopussa ja langetan tuomioni. Minä tuomitsen kristinopin, minä lausun kristillistä kirkkoa vastaan hirvittävimmän kaikista syytöksistä, mitä yksikään syyttäjä milloinkaan on lausunut. Se on minulle korkein ajateltavissa oleva turmelus, sillä on ollut tahto äärimmäiseen mahdolliseen turmelukseen. Kristillinen kirkko ei jättänyt turmeluksellaan mitään rauhaan, se on tehnyt jokaisesta arvosta arvottomuuden, jokaisesta totuudesta valheen, jokaisesta rehellisyydestä sielunalhaisuuden. Uskallettakoon minulle muistuttaa vielä sen "humaanisia" siunauksia! Poistaa yhtäkään hädänalaisuutta, se soti sen syvimpiä harrastuksia vastaan, se eli hädänalaisuuksista, se loi hädänalaisuuksia ikuistaakseen itsensä… Synnin madon esimerkiksi: tällä hädänalaisuudella on vasta kirkko rikastuttanut ihmiskuntaa! — "Sielujen yhtäläisyys jumalan edessä", tämä valheellisuus, tämä kaikkien halpamielisten kaunan tekosyy, tämä käsitteen räjähdysaine, joka viimein on käynyt vallankumoukseksi, moderniksi ideaksi ja koko yhteiskuntajärjestyksen alenemisperiaatteeksi, — on kristillistä dynamiittia… Kristinopin "humaaniset" siunaukset! Kurittaa humaanisuus ristiriitaisuudeksi itsensä kanssa, itsesaastutustaidoksi, tahdoksi valheeseen mistä hinnasta tahansa, vastahakoisuudeksi, kaikkien hyvien ja rehellisten vaistojen halveksimiseksi! Ne ovat minusta kristinopin siunauksia! — Loiselämä kirkon ainoana tapana; juoden kalvetustauti-, "pyhyys" ihanteellaan kaiken veren, kaiken rakkauden, kaiken elämäntoiveen; tuonpuoleinen tahtona jokaisen realiteetin kieltämiseen; risti tunnusmerkkinä manalaisimmasta salaliitosta, mitä milloinkaan on ollut, — terveyttä, kauneutta, sopusointuisuutta, urhoollisuutta, henkeä, sielun hyvyyttä, elämää itseään vastaan…
Tämän iankaikkisen syytöksen kristinoppia vastaan tahdon kirjoittaa kaikille seinille, missä vain seiniä on, — minulla on kirjaimia, jotka tekevät sokeatkin näkeviksi… Minä kutsun kristinoppia ainoaksi suureksi kiroukseksi, ainoaksi suureksi sisäiseksi turmelukseksi, ainoaksi suureksi kostonvaistoksi, jolle yksikään keino ei ole kylliksi myrkyllinen, salainen, manalainen, pieni, — minä kutsun sitä ihmiskunnan ainoaksi kuolemattomaksi häpeäpilkuksi…
Ja ajanlasku alkaa tuosta epäonnen päivästä, dies nefastus, jolloin kohtalokas tapahtumasarja käynnistyi — kristinopin ensimmäisestä päivästä! — Miksei mieluummin viimeisestä, tästä päivästä? — Kaikki arvot uusiksi!