Epäluuloinen, haavoitettu, synkkä
hän väijyjä on —,
mut äkkiä, kirkkaana, hirvittävänä
päin taivaita kuilusta pohjattomasta
salama lyö:
— sisus vuorenkin, kiinteä, kylmä,
nyt vavahtaa…
Kun viha ja ukkosen vasama yhtyy kirouksen ne synnyttää — nyt Zarathustran suuttumus vuorilla pauhaa, ukonpilvenä tietään hän taivaltaa. Nyt aika on lymytä sen, ken vielä katoksen löytää! Nyt vuoteelle käykää, ihmiset veltot! Nyt ukkoset holvien yllä vyöryy, nyt vapisee hirret ja muurit, rikinkarvaiset totuudet salamoina sinkoo — nyt Zarathustra kiroo…
2.
Se raha, jolla koko maailma maksaa, on maine —, ma hansikas-käsin käyn rahaan siihen, sitä inhoten jalkaini alla poljen.
Ken maksua tahtoo? Ne, jotka kaupaksi ovat… Ken kaupaksi on, käsin tahmein hän tapaa maailman kaiken kilisevän-kalisevaa mainetta!
Sa tahdotko ostaa heidät? he kaikki on kaupaksi. Mut tarjoa paljon! kilistä täyttä kukkaroa — sa pöngität heitä muutoin, sa pöngität heidän hyveitään…
Ovat kaikki he siveitä. Hyve, maine — ne sointuvat yhteen. Niin kauan kuin maailma seisoo hyve-lörpötyksen he maineen kilin-kalinalla maksavat, elo melua tällaista on…
Ma silmissä kaikkien siveiden olen kernaasti vikapää, vikapää kaikkiin synteihin suuriin! Silmissä maineen valta-tuomarien mun kunnianhimoni käärmeeksi muuttuu ma sellaisten joukossa tahdon ain' olla alhaisin…
Se raha, jolla koko maailma maksaa, on maine —, ma hansikas-käsin käyn rahaan siihen, sitä inhoten jalkaini alla poljen.
3.