Melu, vaikene jo! — Asioista suurista — ma suurta näen! — paras vaieta on, tai suuresti puhua: puhu suuresti nyt, puhu haltioitunut viisautein!
Ylös katseeni luon — valon valtameriä vyöryy siellä: — oi yö, oi äänettömyys, melu kuolonhiljainen!… Näen merkin —, minua kohti kaukaisimmasta kaukaisuudesta tähtisarja hiljaa säihkyen laskeutuu…
4.
Olevaisuuden korkein tähti! Kuvasarjojen iäisten taulu! Minun luokseni saavutko? — Ihanuutesi äänetön, jota ei yksikään nähnyt ole, — se eikö pakene katsettani?
Oi kilpi ehdottomuuden! Kuvasarjojen iäisten taulu! — sinä tiedäthän sen: sitä vihaavat kaikki, sitä rakastan ma yksin, että iäinen oot! että ehdoton oot! Mun lempeni tulen syttymään saa vain iäti ehdottomuus.
Oi kilpi ehdottomuuden! Ole vaisuuden korkein tähti! — jota saavuta mikään ei toive, jota tahraa ei yksikään kielto, olevaisuuden iäinen myöntäminen oot minä iäinen myöntäjäsi oon: sillä sua rakastan, oi iäisyys!
KATKELMIA
Viel' leimuaa ukkospilvi: mut välkkyen, raskaana, hiljaa jo Zarathustran rikkaus lepää yli kenttien kimmeltäväin.
On kotoni korkeudessa, ma korkeuksiin en kaipaa. Ylös katsettani en nosta; alas-katselevainen ma oon, mies, jonka siunata täytyy: alas katsovat kaikki siunaavaiset…
Se ollut ei rohkeutes, ett' epäjumalia kaadoit: vaan että sä itsessäs epäjumalanpalvelijan löit maahan, se oli sun rohkeutes.