San Marcon kyyhkyt näen jälleen: helle
puol'päivän torillani värisee.
Teen jouten lauluja, ne siniselle
taivaalle niinkuin kyyhkyt leijailee —
ja palaa luokseni,
viel' yhden soinnun solmin lentimelle
— oi onneni!
Oi taivaankansi, sinisilkki-pielin
mi kaarrat kaupunkia kirjavaa,
sua rakastan ja pelkään kademielin…
sun sieluas mun sieluin janoaa!
En siitä luopuisi
kai koskaan? — Ei, siit' emme haasta kielin!
— oi onneni!
Sa torni tuima, jalopeura-innoin
mi nouset, sota syntysi on syy!
Soi laulus torin yllä malmirinnoin —:
sen herra olet, sen accent aigu.
Jos jäisin luoksesi,
mun piirittäisit hennoin pilvilinnoin…
— oi onneni!
Ei lankee varjot vielä, soitto poista,
siks kunnes saapuu tumma, lauha yö!
Ei sävelet oo päivän, viel' ei loista
korujen kulta-purppurainen vyö,
on aikaa kylliksi
viel' laulaa yksinäisyys-unelmoista
— oi onneni!
PINJA JA SALAMA
Ma nousin mereen ilmojen;
jos puhun — niin ei vastaa ken.
Ma yksinäiseks ylenin —
ma varron: mitä vartoisin?
Ken pilviin saakka kohoaa, —
hän vartoo ensi salamaa.
KERRAN — ARMON VUONNA ENSIMÄISENÄ KAI —
Kerran — armon vuonna ensimäisenä kai —
Sibylla, viinittä juopuin, sanoiksi sai:
"Nyt käy nurin päin!
Ei matalassa viel' ollut maailma näin!
Voi, Rooma suur' on nyt naurava porttolan nainen,
ja Caesar elukka, jumala — juutalainen!"