Kukkasista kuulun tiemme kukoistuksen, lehvän viemme seppeleeksi kunnian! Karkeloimme sylitysten kera porttoin, pyhimysten, jumalan ja maailman!
Ken ei tanssi tuulten lailla, viihdy sitehiä vailla, raihnas, raajarikkoinen, ken on hurskaan-liukaskieli, hyve-pöllö, mietomieli, taivaamme ei ole sen!
Tuprutamme tomut teiden sieraimihin nääntyneiden, puhdistamme rannikon! Heikon rinnan hengityksen, velton silmän väsymyksen täältä väistyminen on!
Kirkkaan taivaan sumentajat, pilvet, elon rumentajat edestämme väistyvi! Pauhatkaamme … niinkuin myrsky pauhaa onnen ylväin hyrsky, henki vapain, kanssasi. —
— Jotta muisto onnen parhaan säilyis aina, tähtitarhaan kanna seppel myötäsi! Viskaa kauas, korkealle, ylimmälle taivahalle — ripusta se merkiksi!
DIONYSOS-DITYRAMBEJA
VAIN NARRI! VAIN RUNONIEKKA!
Ilmassa seljenneessä, kun kasteen lohdutus jo alas maahan kumpuaa, näkymättä ja kuulumatta — näet pehmeä-anturainen on lohduntuoja kaste kuin lohdutuslempeät kaikki —: sydän kuuma, sa muistatko silloin, miten janosit kerran, pisarkylpyä kyynelten taivahisten, palaneena ja pakahtuneena, kulonurmi-poluilla kun pahat iltaiset auringon-katseet sua kiersivät lomitse mustien puitten, tulihehkuvat, ilkkuvat häikäisy-katseet. "Sinä? — totuuden vapaa mieskö?" — ne ilkkui ei! runoniekka vain! vain eläin, viekas, ryöstävä, hiipivä, jonk' on valhetella pakko, pakko valhetella tieten ja taiten, peto saaliin-ahne, kirjo-naamioinen, oma naamionsa, oma saalihinsa, sekö — totuuden vapaa mies?… Ei! Narri vain! Runoniekka vain! Vain kirjavia puhuva, vain narrin-naamiosta kirjavia kirkuva, sanasiltoja valheen kiipeileväinen, kirjokaaria käyden välisiltoja vaappuen valetaivasten, valemaitten, ympäri liidellen, ympäri laadellen — vain narri! vain runoniekka!
Sekö — totuuden vapaa mies?… Ei tyyni, jäykkä, sileä, kylmä, kuvapatsaaksi tullut ei, jumal-pylvähäksi, ei temppelin eteen pantu, ovenvartiaksi jumalan jonkun: ei! vihankarsas totuuden-patsaille noille, koteutuneempi korpeen kuin temppelitarhaan, sydän kissan-kiihkoja täynnä, joka ikkunasta hypähtävä, suin päin joka sattumaan, joka aarniometsän vaaniva, himomielin vaaniva, juosta jott' aarniometsissä saisit kera petojen kirjavatäpläisten sa syntisen-terveenä, kauniina, kirjavana, himon-polttavin huulin, peto autuaan-ilkkuva, autuaan-pirullinen, autuaan-verenahne, rosvoten, hiipien, valhetellen…
Tai kotkan lailla, mi kauan,
kauan kuiluihin tuijottaa,
kuiluihin omihinsa…
— oi kuinka ne suikertelevat
alas, alle, sisälle maan
yhä syvempiin syvyyksiin! —
Silloin,
yht'äkkiä,
päistikkaa,
kuin salama syöstä
alas karitsoihin,
nälänvimmassa, himoiten
karitsa-riistaa,
kato kaikkien karitsa-sieluin,
kato kiukkuinen kaiken, mi katselee,
karitsansilmäisesti, käkkärävillaisesti,
harmaasti, hurskaan lammas-laakeasti…