Mutta viimein se saapuu ja herää ja ruhjoo ja nielee sen, mikä sen varaan majojansa rakensi.
Oi katsokaa toki niitä majoja, joita nuo papit ovat itselleen rakentaneet! Kirkoiksi kutsuvat he suloisesti tuoksuvia luoliaan.
Oi tuota väärennettyä valoa, tuota ummehtunutta ilmaa! Täällä, missä sielu — ei saa lentää ylös korkeuteensa!
Vaan täten käskee heidän uskonsa: "polvillanne portaita ylös, te syntiset!"
Totisesti, mieluummin katson minä hävyttömiäkin kuin näiden häpeän ja hartauden kieroja silmiä!
Kuka loi itselleen tällaisia luolia ja katumusportaita? Eivätkö ne olleet niitä, jotka tahtoivat kätkeä itsensä ja häpesivät puhdasta taivasta?
Ja vasta sitten, kun puhdas taivas jälleen pilkistää murtuneiden kattojen lomitse, ja alas ruoholle ja punaisille unikoille, jotka murtuneilla muureilla kasvavat — sitten vasta tahdon minä sydämen jälleen kääntää tämän jumalan asuntoihin.
He kutsuivat jumalaksi sitä, joka seisoi heitä vastaan ja tuotti heille tuskaa: ja totisesti, paljon sankarillista oli heidän jumaloimisessaan!
Eivätkä he toisin ymmärtäneet rakastaa jumalaansa kuin siten, että naulitsivat ihmisen ristiin!
Ruumiina he aikoivat elää, mustan asun he antoivat ruumiilleen; heidän puheestaankin minä tunnen hautakammioiden pahan hajun.