Hiljaa vapisi ja nauroi kilpeni tänään: se on kauneuden pyhää naurua ja vavistusta.
Teitä, te siveelliset, nauroi minun kauneuteni tänään. Ja näin haastoi sen ääni minulle: "he tahtovat vielä saada maksun!"
Te tahdotte vielä saada maksun, te siveelliset! Tahdotte saada palkan hyveestä, taivaan maan asemasta ja iankaikkisuuden tämänpäivänne asemasta?
Ja nyt te suututte minuun, koska minä opetan, ettei ole olemassa yhtään palkkio- ja maksumestaria? Ja totisesti, minä en opeta edes, että hyve on oma palkkansa. Oi, tämä on minun murheeni: olioiden perusteeseen on valheteltu palkka ja rangaistus — ja nyt vielä teidän sielujenne pohjaankin, te siveelliset.
Mutta niinkuin metsäsian kärsä on minun sanani repivä rikki teidän sielujenne pohjan; aurankärki minä tahdon olla teidän joukossanne.
Teidän perusteenne kaikki salaisuudet täytyy tulla ilmi; ja kun te makaatte tongittuina ja murtuneina päivänpaisteessa, silloin erotetaan myös teidän valheenne teidän totuudestanne.
Sillä tämä on teidän totuutenne: te olette liian puhtaita näiden sanojen saastaan: kosto, rangaistus, palkka, maksu.
Te rakastatte hyvettänne kuin äiti lastaan; mutta milloinka kuultiin, että äiti tahtoi maksua rakkaudestaan?
Teidän hyveenne on teidän rakkain Itsenne. Sormuksen jano on teissä: saavuttaa jälleen itsensä, senvuoksi kiertää ja vääntelee jokainen sormus itseään.
Ja sammuvan tähden kaltainen on hyveenne jokainen teko: alati sen valo on vielä matkalla ja vaeltaa — ja milloinka se ei enää ole oleva matkalla?