Mutta ei Zarathustra tullut senvuoksi, että hän sanoisi kaikille näille valhettelijoille ja narreille: "mitä te tiedätte hyveestä! Mitä te voisitte tietää hyveestä!" —
Vaan että te, ystäväni, väsyisitte niihin vanhoihin sanoihin, jotka te olette oppineet narreilta ja valhettelijoilta:
Väsyisitte sanoihin "palkka", "maksu", "rangaistus", "kosto vanhurskaudessa" —
Väsyisitte sanomaan: "että joku teko on hyvä, se merkitsee, että se on epäitsekäs."
Oi, ystäväni! Teidän Itsenne tulee olla teossa, kuten äiti on lapsessaan: tämä olkoon teidän sananne hyveestä!
Totisesti, minä tosin riistin teiltä sata sanaa ja teidän hyveenne rakkaimmat leikkikalut; ja nyt te vihastutte minuun, kuten lapset vihastuvat.
He leikkivät meren rannalla, — silloin tuli aalto ja tempasi heiltä heidän leikkikalunsa syvyyteen: nyt he itkevät.
Mutta sama aalto on tuova heille uusia leikkikaluja ja siroittava uusia kirjavia näkinkenkiä heidän eteensä.
Niin saavat he lohdutuksen; ja heidän laillaan, ystäväni, saatte tekin lohdutuksenne — ja uusia kirjavia näkinkenkiä! —
Näin puhui Zarathustra.