Näin puhun minä teille vertauskuvan kautta, teille, jotka teette sielut pyöräpäiksi, te yhdenvertaisuuden saarnaajat! Tarantteleita te olette minulle ja kätkettyä kostonhimoa!
Mutta minä kyllä olen saattava ilmi teidän kätkönne: senvuoksi minä nauran korkeuden nauruni teille vasten kasvoja.
Senvuoksi minä tempaisen teidän verkkoanne, jotta teidän raivonne houkuttelisi teidät ulos valheluolastanne ja kostonne hypähtäisi esiin teidän sananne "oikeuden" takaa.
Sillä että ihminen tulisi lunastetuksi kostosta: se on minulle silta korkeimpaan toiveeseen ja sateenkaari pitkien rajuilmain jälkeen.
Mutta toisin tahtovat varmaan taranttelit. "Se juuri olkoon meidän oikeutemme, että maailma täyttyisi kostomme rajuilmasta", — näin he puhuvat keskenään.
"Kostoa me tahdomme harjoittaa ja häväistystä kaikkia kohtaan, jotka eivät ole meidän kaltaisiamme", — niin lupaavat itselleen taranttelisydämet.
"Ja 'tahto yhdenvertaisuuteen' — se juuri on tästälähin oleva hyveen nimi; ja kaikkea vastaan, jolla on valtaa, me tahdomme korottaa huutomme!"
Te yhdenvertaisuuden saarnaajat, heikkouden tyrannihulluus huutaa teistä näin "yhdenvertaisuutta": teidän salaisimmat tyrannihalunne pukeutuvat näin hyvesanojen valhepukuun!
Harmistunut itserakkaus, pidätetty kateus, ehkä teidän isienne itserakkaus ja kateus: teistä se puhkee koston liekkinä ja hulluutena.
Mistä isä vaikeni, se tulee pojassa puheeksi; ja usein huomasin pojan isän paljastetuksi salaisuudeksi.