Totisesti, ei sellaista ravintoa, josta saastaisetkin saavat syödä!
Tulta he luulisivat syövänsä ja polttavansa suunsa!
Totisesti, me emme pidä täällä olinpaikkoja valmiina saastaisille! Jääluola olisi heidän ruumiilleen meidän onnemme, ja heidän hengilleen!
Ja väkevien tuulten lailla me tahdomme elää heidän yllään, kotkien naapureina, lumen naapureina, auringon naapureina: näin elää väkevät tuulet.
Ja tuulen lailla minä tahdon kerran vielä puhaltaa heidän joukkoonsa ja ottaa hengelläni hengityksen heidän hengeltään: näin tahtoo minun tulevaisuuteni.
Totisesti, väkevä tuuli on Zarathustra kaikille alangoille; ja tällaisen neuvon hän antaa vihollisilleen ja kaikelle, mikä sylkee ja purskuttaa: "kavahtakaa itseänne sylkemästä vasten tuulta!" —
Näin puhui Zarathustra.
Tarantteleista.
Katso, tämä on taranttelin luola! Tahdotko nähdä itse eläimen? Täällä riippuu sen verkko: kosketa sitä, niin että se vavahtaa.
Tuolla se tulee kernaasti: tervetuloa, tarantteli! Mustana lepää selässäsi kolmikulmasi ja tunnusmerkkisi; ja minä tiedän myös, mitä sinun sielussasi lepää.
Kosto lepää sinun sielussasi: mihin sinä puret, siihen kasvaa musta rupi; kostolla tekee sinun myrkkysi sielun pöyräpääksi!