Totisesti, ken täällä kerran kivessä pinosi korkealle ajatuksensa, viisaimman lailla hänellä oli tunto kaiken elämän salaisuudesta!
Että taistelua ja erilaisuutta on vielä kauneudessakin, ja sotaa vallasta ja ylivallasta: sen hän opettaa meille tässä selvimmän vertauskuvan kautta.
Kuten tässä holvit ja kaaret painiskelussa jumalallisesti murtuvat: kuten ne valolla ja varjolla vastustavat toisiaan, nuo jumalallisesti pyrkiväiset —
Näin olkaamme mekin varmasti ja ihanasti vihollisia, ystäväni!
Jumalallisesti me tahdomme ponnistaa toisiamme vastaan! —
Voi! Nyt puri minua tarantteli itse, minun vanha viholliseni!
Jumalallisen varmasti ja ihanasti se puri minua sormeen!
"Rangaistusta täytyy olla ja oikeutta — niin se ajattelee: maksutta hän ei ole laulava täällä lauluja vihollisuuden kunniaksi!"
Niin, hän on kostanut! Ja voi! Nyt hän on tekevä kostolla minunkin sieluni pyöräpääksi!
Mutta jotta minä en hourailisi, ystäväni, sitokaa minut kiinni tähän pylvääseen! Mieluummin minä tahdon olla pylväspyhimys kuin kostonhalun pyörre!
Totisesti, Zarathustra ei ole mikään kierto- ja pyörretuuli; ja jos hän on tanssija, niin ei toki milloinkaan taranttelitanssija! —
Näin puhui Zarathustra.