Ja nyt minä tahtoisin, te ylistetyt viisaat, että te vihdoinviimein heittäisitte jalopeuran nahkan kokonaan luotanne!
Petoeläimen nahkan, tuon kirjavatäpläisen, ja tutkivaisen, etsiväisen, valloittavaisen tupsut!
Oi, jotta minä oppisin uskomaan teidän "totisuuteenne", sitä varten teidän täytyisi ensin rikkimurtaa kunnioittava tahtonne.
Totinen — niin kutsun minä sitä, joka lähtee jumalattomiin erämaihin ja joka on rikkimurtanut kunnioittavan sydämensä.
Keltaisessa hiekassa ja auringon polttamana hän varmaan tähyeli alta kulmain lähteistä rikkaita saaria, missä elämä lepää tummien puitten alla.
Mutta hänen janonsa ei saa häntä houkutelluksi tulemaan noiden mukavuutta rakastavien kaltaiseksi: sillä missä kosteikkoja on, siellä on myös epäjumalien kuvia.
Nälkäiseksi, väkivaltaiseksi, yksinäiseksi, jumalattomaksi: sellaiseksi tahtoo jalopeuratahto itsensä.
Olla vapaana orjien onnesta, lunastettuna jumalista ja rukoilemisesta, pelotonna ja peljättävänä, suurena ja yksinäisenä: se on totisen tahto.
Erämaassa asuivat ammoisista ajoista sotiset, vapaat henget, erämaan herroina; mutta kaupungeissa asuivat hyvinsyötetyt, ylistetyt viisaat, — vetojuhdat.
Sillä alati he vetävät aaseina, — kansan rattaita!