Oi, tämä on valon vihollisuutta loistavaista kohtaan: armahtamattomana se ratojaan vaeltaa.
Nurjana loistavaista kohtaan sydämensä syvyydessä, kylmänä aurinkoja kohtaan, — näin vaeltaa jokainen aurinko.
Myrskyn lailla auringot ratojaan lentävät: se on niiden vaellusta.
Järkähtymätöntä tahtoaan ne noutavat: se on niiden kylmyys.
Oi, te vasta olette niitä, te pimeät, te öiset, jotka lämpöä loistavaisesta luotte! Oi, te vasta juotte maitoa ja lievitystä valon utareista!
Oi, jäätä on minun ympärilläni, jäähän minä poltan käteni! Oi, jano on minussa, se riutuen janoaa teidän janoanne!
Yö on: oi, että minun täytyy valo olla! Ja jano öiseen! Ja yksinäisyyteen!
Yö on: nyt puhkeaa kuin suihkukaivo minusta minun kaipuuni, — puhua minä kaipaan.
Yö on: nyt puhuvat äänekkäämmin kaikki suihkuvat kaivot. Ja minunkin sieluni on suihkuva kaivo.
Yö on: nyt valveutuu kaikki rakastavaisten laulut. Ja minunkin sieluni on rakastavaisen laulu. —
Näin lauloi Zarathustra.