"Kummallisia oikkuja on nälälläni. Usein se tulee vasta aterian jälkeen; ja tänään se ei tullut koko päivänä: missä se sitten viipyi?"
Ja näin sanoen Zarathustra kolkutti talon porttia. Vanha mies ilmestyi; hänellä oli kynttilä kädessään ja hän kysyi: "kuka tulee minun ja minun huonon uneni tykö?"
"Elävä ja kuollut", sanoi Zarathustra. "Anna minun syödäkseni ja juodakseni, unhoitin sen päivällä. Se, joka isoovia ruokkii, virvoittaa omaa sieluaan: niin puhuu viisaus."
Vanhus meni pois, mutta palasi pian takaisin ja tarjosi Zarathustralle leipää ja viiniä. "Paha seutu on tämä nälkäisille, sanoi hän; siksi asun minä täällä. Eläimet ja ihmiset tulevat minun, erakon, luokse. Mutta käske myöskin toverisi syömään ja juomaan, hän on väsyneempi kuin sinä." Zarathustra vastasi: "Kuollut on toverini, minä tuskin saan hänet tekemään sitä." "Se ei koske minuun, sanoi vanhus äreästi; joka taloni ovelle kolkuttaa, hänen täytyy myös ottaa vastaan, mitä tarjoan. Syökää ja nauttikaa hyväksenne!" —
Senjälkeen Zarathustra vaelsi jälleen kaksi tuntia ja turvautui tiehen ja tähtien valoon: sillä hän oli tottunut yökulkija ja katseli mielellään kaikkea nukkuvaa kasvoihin. Mutta aamun sarastaessa oli Zarathustra synkässä metsässä eikä yhtään tietä näkynyt enää. Silloin hän asetti kuolleen onttoon puuhun päänsä pohjiin — sillä hän tahtoi suojella häntä susilta — ja itsensä maahan ja sammalille. Ja hän nukkui heti, ruumiiltaan väsyneenä, mutta koskemattomana sielultaan.
9.
Kauan nukkui Zarathustra, eikä ainoastaan aamurusko kulkenut yli hänen kasvojensa, vaan myös aamupäivä. Mutta viimein aukenivat hänen silmänsä: ihmetellen katseli Zarathustra metsän siimekseen ja hiljaisuuteen, ihmetellen katseli hän sisimpäänsä. Sitten hän nousi nopeasti, kuten merenkulkija, joka äkkiä näkee maata, ja riemuitsi: sillä hän näki uuden totuuden. Ja näin hän puhui silloin sydämelleen:
Valo syttyi sielussani: tovereita minä tarvitsen, ja eläviä, — en kuolleita tovereita ja ruumiita, joita kannan myötäni, mihin tahdon.
Vaan eläviä tovereita minä tarvitsen, jotka seuraavat minua, koska tahtovat itseään seurata — ja sinne, mihin minä tahdon.
Valo syttyi sielussani: kansalle älköön puhuko Zarathustra, vaan tovereille! Ei sovi Zarathustran tulla lauman paimeneksi ja koiraksi!