Ja ken ihmisten keskuudessa ei tahdo nääntyä janoon, hänen täytyy oppia juomaan kaikista laseista; ja ken ihmisten joukossa tahtoo pysyä puhtaana, hänen täytyy ymmärtää pestä itsensä likaisellakin vedellä.
Ja näin minä puhuin usein itselleni lohdutukseksi: "No niin! Hyvä!
Vanha sydän! Onnettomuus epäonnistui sinulta: nauti sitä — onnenasi!"
Mutta tämä on minun toinen ihmisviisauteni: minä säästän turhamielisiä enemmän kuin ylpeitä.
Eikö loukattu turhamaisuus ole kaikkien murhenäytelmien äiti? Mutta missä ylpeyttä loukataan, siellä kasvaa varmaan jotakin vielä parempaa kuin ylpeys on.
Jotta elämä olisi hyvää katsella, täytyy sen näytelmä tulla hyvin näytellyksi: mutta siihen tarvitaan hyviä näyttelijöitä.
Hyviksi näyttelijöiksi minä huomasin kaikki turhamieliset: he näyttelevät ja tahtovat, että heitä kernaasti katsellaan, — koko heidän henkensä on tässä tahdossa.
He näyttelevät itseään, he sepittävät itseään; heidän läheisyydessään minä rakastan katsella elämää, — se parantaa alakuloisuudesta.
Siksi minä säästän turhamielisiä, koska he ovat minun alakuloisuuteni lääkäreitä ja pitävät minua kiinni ihmisessä kuin näytelmässä.
Ja sitten: ken mittaa turhamielisessä hänen kainoutensa koko syvyyden! Minä olen hänelle suopea ja säälin häntä hänen kainoutensa takia.
Teiltä hän tahtoo oppia uskonsa itseensä; hän ravitsee itsensä teidän katseistanne, hän syö ylistyksen teidän käsistänne.