Jyrkänne, missä katse syöksyy alas ja käsi tavoittaa ylös. Siellä sydäntä pyörryttää kaksinkertaisen tahtonsa takia.

Oi, ystävät, oletteko tekin arvanneet minun sydämeni kaksinkertaisen tahdon?

Se, se on minun jyrkänteeni ja vaarani, että minun katseeni syöksyy korkeuteen, ja että minun käteni nojautuu ja nojaa — syvyyteen!

Ihmisiin takertuu minun tahtoni, kahleilla minä sidon itseni ihmisiin, koska se tempaa minut ylös yli-ihmiseen: sillä sinne tahtoo minun toinen tahtoni.

Ja siksi minä elän sokeana ihmisten joukossa, ikäänkuin en tuntisi heitä: jotta minun käteni ei kokonaan kadottaisi uskoansa tukeen.

Minä en tunne teitä, ihmiset! tämä pimeys ja lohdutus on usein ympärilleni levitettynä.

Minä istun portilla jokaisen veijarin varalla ja kysyn: kuka tahtoo pettää minut?

Tämä on minun ensimäinen ihmisviisauteni, että minä annan pettää itseäni, jotta minun ei tarvitsisi kavahtaa itseäni pettäjistä.

Oi, jos minä kavahtaisin itseäni ihmisistä: miten ihminen voisi olla minun palloni ankkurina! Liian helposti se tempaisi minut ylös ja pois!

Tämä kaitselmus on minun kohtaloni yllä, että minun täytyy olla ilman varovaisuutta.