— Nyt te kuulitte kaikki, ja miksi minun täytyy takaisin yksinäisyyteeni. Mistään minä en ole teiltä vaiennut, ystäväni.
Mutta tämänkin te kuulitte minusta, ken yhä vielä on kaikkein äänettömin ihminen — ja tahtoo olla se!
Oi ystäväni! Minulla olisi teille vielä jotakin sanottavaa, minulla olisi teille vielä jotakin annettavaa! Miksi en sitä anna? Olenko minä itara? —
Mutta kun Zarathustra oli puhunut nämä sanat, valtasi hänet tuskan väkivaltaisuus ja jäähyväisten läheisyys ystävistään, niin että hän itki ääneen; eikä yksikään ymmärtänyt lohduttaa häntä. Mutta yöllä hän lähti yksin pois ja jätti ystävänsä.
NÄIN PUHUI ZARATHUSTRA
KOLMAS OSA
"Te katselette ylös, kun kaipaatte korotusta. Ja minä katselen alas, koska olen korotettu.
Kuka teistä voi yht'aikaa nauraa ja olla korotettu?
Ken korkeimmille vuorille nousee, hän nauraa kaikelle
murhenäyttelemiselle ja murhetotisuudelle."
Zarathustra,
lukemisesta ja kirjoittamisesta (I, 38).