Miten paljon hyvyyttä, niin paljon heikkoutta minä näen. Miten paljon oikeamielisyyttä ja sääliä, niin paljon heikkoutta.
Pyöreitä, vilpittömiä ja hyviä he ovat keskenään, kuten hiekkajyväset ovat pyöreitä, vilpittömiä ja hyviä keskenään.
Kainosti syleillä pientä onnea — sitä he kutsuvat "alistumiseksi"! ja samalla he jo vilkuilevat kainosti uutta pientä onnea päin.
He tahtovat oikeastaan yksinkertaisesti yhtä eniten: että kukaan ei tekisi heille pahaa. Niin he ennättävät jokaisen edelle ja tekevät hänelle hyvää.
Mutta tämä on pelkuruutta: vaikkakin sitä kutsutaan "hyveeksi". —
Ja jos he puhuvat kerran karkeasti, nämä pienet ihmiset: minä kuulen siinä ainoastaan heidän käheytensä, — jokainen tuulahdus tekee nimittäin heidät käheiksi.
Viisaita he ovat, heidän hyveillään on älykkäät sormet. Mutta heiltä puuttuu nyrkit, heidän sormensa eivät älyä lymytä nyrkkien taakse.
Hyvettä on heille se, mikä tekee nöyräksi ja kesyksi: sillä tekivät he suden koiraksi ja ihmisen itsensä parhaaksi kotieläimeksi.
"Me asetamme istuimemme keskelle — sen sanoo minulle heidän hymyilynsä — ja yhtä kauaksi kuolevista taistelijoista kuin tyytyväisistä emäsioista."
Mutta tämä on — keskinkertaisuutta: vaikka sitä kutsutaan kohtuudeksi. —