3.
Minä kuljen tämän kansan keskitse ja annan monen sanan langeta: mutta he eivät ymmärrä ottaa eivätkä säilyttää.
He ihmettelevät, että minä en tullut herjaamaan hekumia ja paheita; ja totisesti minä en tullutkaan varoittamaan taskuvarkaista.
He ihmettelevät, että minä en ole valmis vielä hiomaan järkeä ja kärkeä heidän viisaudelleen: ikäänkuin heillä ei olisi kylliksi älyniekkoja ennestään, joiden ääni kirskuu minulle kivirihvelien lailla!
Ja kun minä huudan: "Kirotkaa kaikkia pelkureja perkeleitä itsessänne, jotka kernaasti tahtovat vinkua ja panna kädet ristiin ja rukoilla": niin he huutavat: "Zarathustra on jumalaton."
Ja vallankin heidän alistumisen opettajansa huutavat sitä —; mutta juuri heidän korvaansa minä mielelläni kirkaisen: Niin! Minä olen Zarathustra, jumalaton.
Noita alistumisen opettajia! Kaikkialle, missä on pientä ja sairasta ja rupista, ne ryömivät, täiden lailla; ja minun inhoni vain estää minun nitistämästä niitä.
Hyvä! Tämä on minun saarnani heidän korvilleen: minä olen Zarathustra, jumalaton, joka puhun "ken on jumalattomampi kuin minä, että minä hänen opetuksestaan riemuitsisin?"
Minä olen Zarathustra, jumalaton, mistä minä löydän itseni kaltaisen? Ja kaikki ne ovat minun kaltaisiani, jotka itse antavat itselleen tahtonsa ja heittävät luotaan kaiken alistumisen.
Minä olen Zarathustra, jumalaton: minä keitän itselleni jokaisen sattuman omassa padassani. Ja vasta sitten, kun se on siinä keitetty, lausun minä sen tervetulleeksi, minun ravintonani.