Ja totisesti, moni sattuma tuli valtiaallisena minun luokseni: mutta vielä valtiaallisemmin puhui minun tahtoni sille, — tuossa se jo oli rukoellen polvillaan —
— rukoellen, että se saisi majan ja sydämen minun luonani, ja mairitellen puhuen: "katsohan, oi Zarathustra, miten ystävä tulee ystävän luo!" —
Kuitenkin, miksi minä puhun, kun yhdelläkään ei ole minun korviani.
Ja niin minä tahdon huutaa sen kaikkiin tuuliin:
Te käytte yhä pienemmiksi, te pienet ihmiset! Te murenette pois, mukavuutta rakastavaiset! Te käytte vielä perikatoon —
— monien pienten hyveittenne takia, monien pienten laiminlyömistenne takia,monien pienten alistumistenne takia!
Liian paljon säästäen, liian paljon myöntyen: niin on teidän maanvaltakuntanne! Mutta jotta puu tulisi suureksi, sen vuoksi se tahtoo kovien kallioiden ympäri levittää kovat juuret!
Mitä te laiminlyötte, sekin kutoo kaiken ihmistulevaisuuden kudosta; teidän "ei-mikään" on sekin hämähäkinverkko ja hämähäkki, joka elää tulevaisuuden verestä.
Ja kun te otatte, niin se on ikäänkuin varastamista, te pienet siveelliset; mutta konnienkin joukossa puhuu kunnia: "tulee ainoastaan varastaa, missä ei voi ryöstää."
"Onni kyllä antaa" — sekin on yksi alistumisen opeista. Mutta minä sanon teille, te mukavuutta rakastavaiset: se ottaa ja on yhä enemmän ottava teiltä!
"Oi, että te heittäisitte luotanne kaiken puoleksi tahtomisen ja tulisitte päättäytyneiksi hitauteen kuten tekoonkin!