"Miksi sinä asuit niin kauan lähellä lätäkköä, että sinun itsesi täytyi tulla sammakoksi ja konnaksi?
"Eikö sinun suoniesi läpi virtaa nyt mätä ja kuoriainen lätäkköveri, kun olet oppinut näin kurnuttamaan ja herjaamaan.
"Miksi sinä et lähtenyt metsään? Tai kyntänyt maata? Eikö meri ole täynnä viheriöitä saaria?
"Minä halveksin sinun ylenkatsettasi; ja jos sinä varoitat minua, — miksi et varoittanut itseäsi?
"Rakkaudesta yksin on minun ylenkatseeni ja varoittava lintuni lentävä: mutta ei lätäköstä! —
"Sinua kutsutaan minun apinakseni, sinä vaahtosuinen narri: mutta minä kutsun sinua röhkiväksi siakseni, röhkimisellä sinä turmelet minulta vielä narriuden ylistykseni.
"Mikä se sitten oli, joka sai sinut ensiksi röhkimään? Että kukaan ei ole imarrellut sinua kylliksi: — senvuoksi sinun päähäsi pisti se hulluus, että sinulla oli syytä röhkiä paljon, —
"— että sinulla oli syytä paljoon kostoon! Kostoa nimittäin, sinä turhamainen narri, on kaikki sinun vaahtoava raivosi, minä olen hyvin käsittänyt sinut!
"Mutta sinun narrinsanasi vahingoittaa minua, silloinkin kun sinä olet oikeassa! Ja vaikka Zarathustran sana olisi sata kertaa oikeassa: sinä tulisit sanallasi alati — tekemään vääryyttä!"
Näin puhui Zarathustra; ja hän loi silmänsä suureen kaupunkiin, huokasi ja oli kauan ääneti. Viimein hän puhui näin: