Minua inhoittaa tämä suuri kaupunkikin, eikä vain tämä narri. Tässä ja siellä ei ole mitään parannettavissa, ei mitään pahennettavissa.
Voi tuota suurta kaupunkia! Minä tahtoisin, että näkisin jo sen tulenpatsaan, missä se on palava!
Sillä sellaisten tulenpatsaiden täytyy käydä ennen suurta keskipäivää. Kuitenkin, sillä on aikansa ja oma kohtalonsa. —
Mutta tämän opetuksen minä annan sinulle, narri, jäähyväisiksi: missä enää ei voi rakastaa, siellä on — ohitsekäytävä! —
Näin puhui Zarathustra ja kävi narrin ja suuren kaupungin ohitse.
Luopioista.
l.
Oi, lepääkö kaikki jo kuihtuneena ja harmaana, mikä äsken vielä viheriänä ja kirjavana kukoisti tällä niityllä! Ja miten paljon toivon hunajaa minä kannoin täältä mehiläispesiini!
Nämä nuoret sydämet ovat kaikki jo käyneet vanhoiksi, — eikä vain vanhoiksi! ainoastaan väsyneiksi, arkipäiväisiksi, mukaviksi: — he kutsuvat sitä "me olemme jälleen tulleet hurskaiksi."
Vielä äsken minä näin heidän varhain juoksevan ulos urhoollisin jaloin: mutta heidän tietonsa jalat väsyivät, ja nyt he solvaavat omaa aamu-urhoollisuuttaankin!