Me kaikki vuodamme verta salaisilla uhripöydillä, me palamme ja paistumme kaikki vanhojen epäjumalankuvien kunniaksi.
Meidän parhaimpamme on vielä nuori: se ärsyttää vanhojen kitalakien himoa. Meidän lihamme on hento, meidän ihomme on vain karitsanvuotaa: — mitenkä me emme ärsyttäisi vanhoja epäjumalanpappeja!
Meissä itsessämme hän asuu vielä, tuo vanha epäjumalanpappi, joka paistaa meidän parhaimpamme herkukseen. Oi, veljeni, kuinka esikoiset eivät olisi uhreja!
Mutta niin tahtoo meidän lajimme; ja minä rakastan niitä, jotka eivät tahdo säilyttää itseään. Sortuvia minä rakastan koko rakkaudellani: sillä he käyvät ylitse. —
7.
Olla tosi — sitä eivät monet voi! Ja ken voi, hän ei vielä tahdo sitä! Mutta vähimmän voivat sitä hyvät.
Oi noita hyviä! — Hyvät ihmiset eivät puhu milloinkaan totta; hengelle on sellainen hyvänä oleminen sairautta.
He myöntyvät, nuo hyvät, he alistautuvat, heidän sydämensä myöntyy, heidän perustansa kuuntelee: mutta ken kuuntelee, hän ei kuule omaa itseään!
Kaiken, mitä hyvät kutsuvat pahaksi, täytyy kokoontua yhteen, jotta yksi ainoa totuus syntyisi: oi veljeni, oletteko te myös kyllin pahoja tähän totuuteen?
Uskalias uskaltaminen, pitkä epäluulo, julma "ei", kyllästyminen, leikkaus elävään elämään — miten harvoin se kokoontuu yhteen! Mutta sellaisesta siemenestä kasvaa — totuus!