Paljon kunniaa en tahdo, enkä suuria aarteita: se sytyttää pernan tuleen. Mutta huonosti nukkuu ilman hyvää nimeä ja pientä aarretta.
Pieni seura on minulle tervetulleempi kuin paha seura: kuitenkin täytyy heidän mennä ja tulla oikeaan aikaan. Se sopii yhteen hyvän unen kanssa.
Suuresti miellyttävät minua myös henkisesti vaivaiset: he edistävät unta. Autuaita ovat he, etenkin jos heille aina myönnetään, että he ovat oikeassa.
Näin kuluu siveältä päivä. Kun sitten yö saapuu, kavahdan minä visusti itseni huutamasta unta tyköni! Ei hän tahdo tulla kutsutuksi, uni, hyveiden herra!
Vaan mietiskelen, mitä olen päivällä tehnyt ja ajatellut. Märehtien kysyn itseltäni, kärsivällisenä kuin lehmä: mitkä olivatkaan sinun kymmenen voittoasi?
Ja mitkä olivat nuo kymmenen sovitusta ja kymmenen totuutta ja kymmenen naurua, joista sydämeni sai tyydytyksensä?
Näitä mietiskellen ja neljänkymmenen ajatuksen tuudittamana yltää minut yhtäkkiä uni, tuo kutsumaton, hyveiden herra.
Uni kolkuttaa silmälleni: silloin se käy raskaaksi. Uni koskettaa suutani: silloin se jää auki.
Totisesti, pehmoisin anturoin hän tulee luokseni, rakkain kaikista varkaista, ja varastaa minulta ajatukseni: tuhmana seison minä siinä kuten tämä opetusistuin.
Mutta kauan en minä pysy seisoallani silloin: siinä minä jo makaan. —