Kärsimys olisi minulle nyt ja tuska terveeksitulleelle uskoa sellaisia kummituksia: kärsimys olisi se minulle nyt ja alennus. Näin puhun minä tuonpuoleisten odottajille.
Kärsimys se oli ja kykenemättömyys — ne loivat kaikki tuonpuoleiset maailmat; ja tuo onnen lyhyt mielettömyys, jota ainoastaan enimmän kärsivä tuntee.
Väsymys, joka yhdellä hyppäyksellä tahtoo loppuun, kuolonhyppäyksellä, poloinen, taitamaton väsymys, joka ei edes tahdo enää tahtoa: se loi kaikki jumalat ja tuonpuoleiset maailmat.
Uskokaa minua, veljeni! Ruumis se oli, joka ruumiista oli epätoivoissaan, — hullautuneen hengen sormilla se haparoi perimmäisiä seiniä.
Uskokaa minua, veljeni! Ruumis se oli, joka maasta oli epätoivoissaan, — se kuuli olemassaolon vatsan puhuvan itselleen.
Ja silloin se tahtoi iskeä päänsä perimmäisten seinäin läpi, eikä ainoastaan päätään, — ja yli "tuohon maailmaan".
Mutta "tuo maailma" on hyvin kätketty ihmiseltä, tuo ihmisetön, epäinhimillinen maailma, joka on taivaallinen ei-mikään; ja olemassaolon vatsa ei puhu lainkaan ihmiselle, muutoin kuin ihmisenä.
Totisesti, vaikeata todistaa on kaikki oleminen ja vaikeata saada puhumaan. Sanokaa minulle, veljet, eikö ihmeellisin kaikista olioista ole yhä vielä parhaiten todistettu?
Niin, tuo Minä ja Minän ristiriita ja sekasorto puhuu vielä rehellisimmin olemisestaan, tuo luova, tahtova, arvioiva Minä, joka on olioiden mitta ja arvo.
Ja tuo rehellisin oleminen, Minä — se puhuu ruumiista, ja se tahtoo vielä ruumista, silloinkin kun se runoilee ja haaveksii ja liihoittelee murtunein siivin.