Mutta vanha paavi ei vastannut, vaan katseli sivulle arasti ja kasvoillaan tuskallinen ja synkkä ilme.
"Anna hänen mennä, sanoi Zarathustra kauan mietittyään, ja katseli yhä edelleen vanhusta suoraan silmään.
"Anna hänen mennä, hän on poissa. Ja vaikkakin se tuottaa sinulle kunniaa, että puhut tästä vainajasta vain hyvää, niin sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä, kuka hän oli; ja että hän kulki kummallisia teitä."
"Kolmen silmän kesken puhuen, sanoi vanha paavi ilostuneena (hänen toinen silmänsä oli näet sokea), jumalan asioissa minä olen valaistumpi kuin Zarathustra itse — ja saan ollakin.
"Minun rakkauteni palveli häntä monet vuodet, minun tahtoni taipui kaiken hänen tahtonsa alle. Mutta hyvä palvelija tietää kaikki, ja myöskin paljon, mitä hänen herransa salaa itseltään.
"Hän oli umpimielinen jumala, täynnä salaisuuksia. Totisesti, ei hän saanut edes poikaa muutoin kuin salajuonilla. Hänen uskonsa ovella on aviorikos.
"Ken häntä ylistää rakkauden jumalaksi, hän ei ajattele kyllin korkeasti itse rakkaudesta. Eikö tämä jumala tahtonut myöskin olla tuomari? Mutta rakastavainen on rakkaudessaan tuollapuolen palkkaa ja töitten maksoa.
"Kun hän oli nuori, tämä jumala itäisiltä mailta, silloin hän oli kova ja kostonhimoinen ja rakensi itselleen helvetin lemmikkiensä huvitukseksi.
"Mutta viimein hänestä tuli vanha ja pehmeä ja murea ja sääliväinen, enemmän isoisän kaltainen kuin isän, mutta enimmän horjuvan vanhan isoäidin kaltainen.
"Siinä hän istui, kuihtuneena, uuninloukossaan, harmitteli huonoja jalkojaan, maailmaanväsyneenä, tahtoonväsyneenä, ja tukahtui eräänä päivänä liian suureen sääliinsä" — —