"Jokainen toinen olisi heittänyt minulle almunsa, säälinsä, katsein ja sanoin. Mutta siihen — minä en ole kylliksi kerjäläinen, sen sinä arvasit —
"— siihen minä olen liiaksi rikas, rikas suuresta, peljättävästä, rumimmasta, sanomattomimmasta! Sinun häpeämisesi, oi Zarathustra, kunnioitti minua!
"Vaivalla minä pääsin ulos sääliväisten tungoksesta, jotta löytäisin sen ainoan, joka tänään opettaa, sääli on tunkeilevaista — sinut, oi Zarathustra!
"— olkoon se jumalan, olkoon se ihmisten sääliä: sääli sotii häveliäisyyttä vastaan. Ja että ei tahdo auttaa, se voi olla ylhäisempää kuin tuo hyve, joka rientää luokse.
"Mutta sääli, juuri se on tänään kaikkien pienten ihmisten hyve: — heillä ei ole mitään kunnioitusta suurta onnettomuutta, suurta rumuutta, suurta epäonnistumista kohtaan.
"Näiden kaikkien yli minä katselen kuin koira katselee vilisevän lammaslauman selkien ylitse. Ne ovat pieniä hyvänahkaisia, hyväntahtoisia harmaita ihmisiä.
"Niinkuin haikara katselee halveksien yli matalien lampien, pää takakenossa: niin minä katselen yli harmaiden pienten aaltojen ja tahtojen ja sielujen vilinän.
"Liian kauan on myönnetty oikeus näiden pienten ihmisten puolelle: niin annettiin heille viimein myöskin valta — nyt he opettavat: hyvää on ainoastaan se, mitä pienet ihmiset kutsuvat hyväksi!
"Ja 'totuus' on tänään se, mitä saarnaaja puhui, joka itse oli heistä syntyisin, tuo pienten ihmisten kummallinen pyhimys ja puoltaja, joka todisti itsestään: 'minä olen totuus.'
"Tämä julkea on nyt kauan saanut noiden pienten ihmisten harjat pöyhistymään — hän, joka ei opettanut mitään pientä harhaluuloa opettaessaan: 'minä — olen totuus.'