"Minä rakastan suuria halveksivaisia. Mutta ihminen on jotakin, joka täytyy tulla voitetuksi." — —
Vapaaehtoinen kerjäläinen.
Kun Zarathustra oli jättänyt rumimman ihmisen, vilutti häntä ja hän tunsi itsensä yksinäiseksi: hänen mielensä läpi kulki näet paljon kylmää ja yksinäistä, niin että hänen jäsenensäkin kävivät siitä kylmemmiksi. Mutta kulkiessaan yhä etemmäksi ja etemmäksi, ylöspäin, alaspäin, vuoroin ohi viheriäisten laitumien, mutta myöskin yli karujen kivilouhujen, joiden vuoteelle ehkä muinoin joku kärsimätön puro oli laskeutunut levolle: silloin hänen mielensä kävi yhdellä kertaa jälleen lämpöisemmäksi ja sydämellisemmäksi.
"Mitä minulle onkaan tapahtunut? kysyi hän itseltään, jokin lämmin ja eläväinen virvoittaa minua, sen täytyy olla minun läheisyydessäni.
"Minä olen jo vähemmin yksin; tuntemattomia tovereita ja veljiä liehuu minun ympärilläni, heidän lämmin hengityksensä koskettaa minun sieluani."
Mutta kun hän katseli ympärilleen ja etsi yksinäisyytensä lohduttajia: katso, silloin ne olivat lehmiä, jotka seisoivat toinen toisensa vieressä lähikummulla; niiden läheisyys ja haju olivat lämmittäneet hänen sydäntään. Mutta nämä lehmät näyttivät innokkaasti kuuntelevan erästä puhuvaa eivätkä havainneet sitä, joka lähestyi. Mutta kun Zarathustra oli ihan lähellä niitä, kuuli hän selvästi, että ihmisääni puhui niiden keskeltä ja nähtävästi olivat kaikki tyynni kääntäneet päänsä puhuvaa kohti.
Silloin Zarathustra juoksi nopeasti esiin ja työnsi eläimet erilleen toisistaan, sillä hän pelkäsi, että täällä oli tapahtunut jollekin pahaa, jota lehmien sääli tuskin saattoi auttaa. Mutta siinä hän oli pettynyt; sillä katso, siinä istui ihminen maassa ja näytti kehoittavan eläimiä, että ne eivät lainkaan pelkäisi häntä, rauhallista ihmistä ja vuorisaarnaajaa, jonka silmistä itse hyvyys saarnasi. "Mitä sinä etsit täältä?" huusi Zarathustra kummastuneena.
"Mitäkö minä täältä etsin? vastasi hän, samaa kuin sinä etsit, rauhanrikkoja! nimittäin onnea maan päällä.
"Mutta sitä varten minä tahdoin oppia näiltä lehmiltä. Sillä, tiedätkö, puolen aamua minä olen jo puhunut niille, ja juuri nyt ne olivat antamaisillaan minulle vastauksen. Miksi sinä häiritsit niitä?
"Jollemme me käänny ja tule lehmien kaltaisiksi, niin emme me tule sisälle taivaanvaltakuntaan. Meidän on nimittäin opittava niiltä yksi: märehtiminen.