"Yksi sana ajallaan: etkö sinä ole kutsunut minua aterialle? Ja täällä on monta, jotka ovat tulleet pitkiä matkoja. Ethän toki tahdo ravita meitä sanoilla?
"Minun mielestäni te olette myös ajatelleet kaikki liian paljon kuoliaaksipaleltumista, hukkumista, tukehtumista ja muita hengenvaarallisia asioita: mutta kukaan ei ole ajatellut sitä, mikä minua uhkaa, nimittäin nälkäännääntyminen." —
(Näin puhui tietäjä; mutta kun Zarathustran eläimet kuulivat nämä sanat, juoksivat ne kauhusta tiehensä. Sillä ne näkivät, että minkä olivat tuoneetkin kotia päivällä, ei se riittäisi täyttämään tätä yhtä ainoaa tietäjää.)
"— Sekä janoonnääntyminen, jatkoi tietäjä. Ja vaikkakin minä kuulen veden loiskivan täällä, viisauden puheen lailla, nimittäin rikkaasti ja väsymättä: minä — tahdon viiniä!
"Ei jokainen ole syntynyt Zarathustran lailla vedenjuojaksi. Vesi ei kelpaa myöskään väsyneille ja kuihtuneille: meille on viini soveliasta, — se vasta antaa äkillisen elpymisen ja terveyden silmänräpäyksessä."
Tässä tilaisuudessa, kun tietäjä pyysi viiniä, tapahtui, että vasemmanpuolinen kuningaskin, tuo vaitelias, puhkesi kerran puhumaan. "Viinistä, puhui hän, pidimme me huolen, minä ja veljeni, oikeanpuolinen kuningas: meillä on viiniä kylliksi, — kokonainen aasi täynnä. Niin ei puutu muuta kuin leipää."
"Leipää? vastasi Zarathustra ja nauroi. Juuri leipää vain ei erakoilla ole. Mutta ihminen ei elä yksin leivästä, vaan myöskin hyvien lampaiden lihasta, joita minulla on kaksi:
"— ne ovat kiireellisesti teurastettavat ja höystettävät salvia-yrtillä, valmistettavat, niin minä tahdon. Ei myöskään puutu juuria ja hedelmiä, kyllin hyviä itse herkuttelijoille ja nirsoille; ei myöskään pähkinöitä ja muita arvoituksia särjettäväksi.
"Näin me tahdomme nopeasti valmistaa hyvän aterian. Mutta ken tahtoo yhtyä aterialle, hänen täytyy myös ryhtyä työhön, kuninkaittenkin. Zarathustran tykönä voi kuningaskin olla kokki."
Tähän ehdotukseen olivat kaikki tyytyväisiä: paitsi että vapaaehtoinen kerjäläinen vastusti lihaa ja viiniä ja höysteitä.