"Jumala lienee iäinen, hurskaimpien todistuksen mukaan: kenellä on niin paljon aikaa, hän antaa itselleen aikaa. Niin vitkallisesti ja tyhmästi kuin mahdollista: siten voi sellainen kuitenkin päästä varsin pitkälle.
"Ja kenellä on henkeä liiaksi, hän voisi hyvin itse hassaantua tyhmyyteen ja narriuteen. Ajattele omaa itseäsi, oi Zarathustra!
"Sinä itse — totisesti! sinäkin saattaisit hyvin tulla aasiksi yltäkylläisyydestäsi ja viisaudestasi.
"Eikö täydellinen viisas kulje kernaasti käyrimpiä teitä? Silminnäkö opettaa meitä, oi Zarathustra, — sinun silminnäkijöitäsi!"
— "Ja sinä itse viimeiseksi, puhui Zarathustra ja kääntyi rumimman ihmisen puoleen, joka yhä vielä makasi maassa, käsi ojennettuna ylös aasia kohti (hän juotti sille näet viiniä). Puhu, sinä sanomaton, mitä olet tehnyt!
"Sinä näytät minusta muuttuneelta, sinun silmäsi hehkuu, ylhäisen vaippa on sinun rumuutesi ympärillä: mitä sinä teit?
"Onko se totta, mitä nuo sanovat, että sinä herätit hänet jälleen kuolleista? Ja mitä varten? Eikö hän ollut syystä surmattu ja toimitettu pois?
"Sinä itse näytät minusta herätetyltä: mitä sinä teit? miksi sinä käännyit takaisin? Miksi sinä teit kääntymyksen? Puhu, sinä sanomaton?"
"Oi Zarathustra, vastasi rumin ihminen, sinä olet veijari!
"Elääkö hän vielä vai elääkö jälleen vai onko perinpohjin kuollut — kumpi meistä molemmista tietää sen parhaiten? Minä kysyn sinulta.