— "Ja sinä, sanoi Zarathustra vaeltajalle ja varjolle, sinä kutsut ja luulet itseäsi vapaaksi hengeksi? Ja pidät täällä tuollaista epäjumalan- ja papinpalvelusta?
"Huonompaa menoa, totisesti, sinä pidät täällä kuin huonojen ruskeiden tyttöjesi tykönä, sinä huono uusi uskovainen!"
"Huonoa kyllä, vastasi vaeltaja ja varjo, sinä olet oikeassa: mutta mitä minä sille mahdan! Vanha jumala elää jälleen, oi Zarathustra, puhu mitä puhutkin.
"Rumin ihminen on syypää kaikkeen: hän on herättänyt hänet jälleen. Ja jos hän sanoo, että hän on kerran surmannut hänet: kuolema jumalista puhuttaessa on aina vain ennakkoluuloa."
— "Ja sinä, puhui Zarathustra, sinä kehno vanha loihtija, mitä sinä teit! Ken on, tässä vapaassa ajassa, tästä lähin uskova sinuun, jos sinä uskot tuollaisiin jumal-aasimaisuuksiin?
"Sinä teit tyhmyyden; kuinka sinä, viisas, saatoit tehdä sellaisen tyhmyyden!" —
"Oi Zarathustra, vastasi viisas loihtija, sinä olet oikeassa, se oli tyhmyys, — se on käynytkin minulle kyllin raskaaksi."
— "Ja entä sinä, sanoi Zarathustra hengeltä tunnolliselle, punnitsepas ja pane sormi nenällesi! Eikö tässä mikään sodi omaatuntoasi vastaan? Eikö sinun henkesi ole liian puhdas tähän rukoilemiseen ja näiden rukousveljien höyryyn?"
"Jotakin on tässä, vastasi tunnollinen ja pani sormen nenälleen, jotakin on tässä näytelmässä, joka tekee hyvääkin minun omalletunnolleni.
"Olkoonpa, että minun ei sovi uskoa jumalaan: mutta varmaa on, että jumala tuntuu minusta kuitenkin tässä muodossa uskottavimmalta.